Kokeile kuukausi maksutta

Verohallinto löysi puutteita veronumeron käytössä pienillä rakennustyömailla

Verohallinto havaitsi puutteita työntekijöiden tunnistamisessa ja veronumeromerkinnöissä, kun verotarkastajat tekivät kesäkuun alussa valtakunnallisen tehovalvontaiskun pienehköille rakennustyömaille.

Verohallinto havaitsi puutteita työntekijöiden tunnistamisessa ja veronumeromerkinnöissä, kun verotarkastajat tekivät kesäkuun alussa valtakunnallisen tehovalvontaiskun pienehköille rakennustyömaille.

Tarkastukset kohdistettiin yhteensä 47 rakennustyömaalle. Veronumerorekisteriin oli unohdettu ilmoittaa 55 työntekijää. Kahdella työmaalla kulkulupatiedot puuttuivat yhteensä 34 työntekijän osalta. Yhdellä työmaalla ei ollut lainkaan kirjattuja tietoja työmaalla työskentelevistä työntekijöistä.

Kohteissa toimi 388 alihankintayritystä ja alihankintaketjuista löytyi kaikkiaan 29 ulkomaalaista yritystä. Ulkomaisia yrityksiä löytyi suhteellisesti eniten Sisä-Suomessa, jossa lähes joka viides yritys oli ulkomainen (18 %). Vastaava prosenttiluku Uudellamaalla oli kuusi.

Työkohteissa työskenteli 850 työntekijää, joista ulkomaalaisia oli 150. Uudellamaalla lähes joka kolmas työntekijä oli ulkomaalainen (28 %). Vastaavasti Pohjois-Suomessa ulkomaisia työntekijöitä oli viisi prosenttia työntekijämäärästä.

Verohallinto toteutti valvontaiskun yhdessä Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen ja Eläketurvakeskuksen tarkastajien kanssa. Tarkastuksilla annettiin ohjausta työmaalla toimiville yrityksille ja työntekijöille veronumeron tarkistamisessa ja kuvallisen tunnisteen käyttämisessä sekä ensi vuonna voimaan tulevaan rakennusalan työntekijä- ja urakkatietojen ilmoittamismenettelyä koskevaan lainsäädäntöön siirtymisessä.

Valtakunnallinen tehovalvonta on osa Verohallinnon rakennusalan jatkuvaa verovalvontaprojektia, jossa hyödynnetään uusia reaaliaikaisia toimintatapoja harmaan talouden karsimiseen rakennusalalta viranomaisyhteistyössä. Verohallinto keräsi tarkastuksilla vertailutietoja hyödynnettäväksi reaaliaikaisessa verovalvonnassa.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Verohallinto löysi puutteita veronumeron käytössä pienillä rakennustyömailla”

  1. Tiedotettu asiasta tosi huonosti!
    Ei meilläkään työpaikalla kukaan tiennyt rekisteriin ilmoittamisesta!

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat