Kokeile kuukausi maksutta

Intera myi omistuksensa Deletessä

Teollisuuden, rakentamisen ja kiinteistöjen ympäristöpalveluihin keskittyvä Delete Group Oy on siirtynyt pohjoismaisen pääomasijoittajan Axcelin ja Deleten toimivan johdon omistukseen. Suomalainen pääomasijoittaja Intera on irtautunut kokonaisuudessaan omistuksestaan Deletessä. Kauppa toteutettiin 30. elokuuta.

Delete sai alkunsa vuonna 2010, kun Intera ja yrittäjät yhdistivät ympäristöpalvelualalla toimivat Toivonen Yhtiöt ja Tehoc Oy:n. Delete on kasvanut vahvasti sekä yritysostoin että orgaanisesti, ja sen liikevaihto yltää tänä vuonna noin 100 miljoonaan euroon.

”Interan sijoitus Deleteen on ollut onnistunut, ja saavutimme yrittäjien kanssa asetetun kasvutavoitteemme alkuperäistä suunnitelmaa nopeammin, minkä johdosta Interan oli luontevaa irtautua yhtiöstä”, Intera Partnersin Janne Näränen toteaa.

”Uuden omistajan kautta saamme lisäresursseja kasvuun pohjoismaisilla markkinoilla”, Delete Groupin toimitusjohtaja Jussi Niemelä sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Intera myi omistuksensa Deletessä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat