Lakea rakennuttaa palveluasuntoja Vaasaan ja Ouluun

Rakennuttaja Lakea Oy allekirjoitti perjantaina 13. kesäkuuta Hartela-Forum Oy:n kanssa urakkasopimuksen 40-paikkaisen palvelukodin rakentamisesta Tuiskutielle Ouluun. Lakea kaavailee Ouluun yhteensä 140 palveluasunnon tuotantoa. Lisäksi Lakea käynnistää syksyllä Lakeankulman rakentamisen Vaasaan. Lakeankulmaan tulee yhteensä 146 asuntoa, ja sen arvioitu valmistumisaika on vuoden 2016 keväällä.

Lakeankulma

Vaasan keskustaan nouseva Lakeankulma on omistusasuntotalo, jossa toteutetaan uudenlaista asumispalveluja tarjoavaa konseptia. Talon alakertaan tulee liiketilat Länsi-Suomen Diakonialaitokselle, joka tarjoaa sekä talon että lähialueen asukkaille monipuolisia, arkea helpottavia palveluita. Palvelut hyödyttävät yhtä lailla ruuhkavuosia eläviä perheitä kuin vanhuksia.

”Kotihoitopalvelumme tukee itsenäistä selviytymistä kotona kotisairaanhoidon tai vaikka asiointi- ja ulkoiluavun avulla. Meiltä voi tilata myös kodin siivouksen tai perushoivan kotiin. Tulevaisuudessa pyrimme laajentamaan palveluvalikoimaa terveys- ja hyvinvointipalveluissa tarpeen mukaan”, Länsi-Suomen Diakonialaitoksen toimitusjohtaja Aku Keltto sanoo.

”Palveluasuminen on murroksessa, kun julkista palvelua vähennetään koko ajan. Tilanne on luonut tarpeen kehittää konseptin, jossa kohtuuhintainen asuminen ja palvelut kohtaavat toisella tavalla. Lakeankulmassa palvelut saadaan laajennettua myös muiden kuin ikäihmisten ulottuville ja turvattua palvelutarjonnan kannattavuus”, Lakean toimitusjohtaja Keijo Ullakko toteaa.

Erityisesti Lakeankulman pienissä asunnoissa on huomioitu esteettömyysasiat. Esimerkiksi parvekkeelle pääsyä helpottavat liukuovet perinteisten ovien sijaan. Taloon on tulossa muutenkin runsaasti persoonallisia asumisen ratkaisuja, kuten asuntoja kahdella parvekkeella ja upeiden näkymien kattohuoneistoja. Persoonallista ilmettä luo myös taloon tuleva torni.

Oulun Tuiskutien palvelukodin palvelutuottajaksi tulee Medivida Care Oy. Kohteen suunnittelijana toimii arkkitehti Veli Kulusjärvi Arkkitehtitoimisto Juhani Romppainen Oy:stä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lakea rakennuttaa palveluasuntoja Vaasaan ja Ouluun”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi