Kiinteistökauppojen arvo kasvoi selvästi Suomessa

Toimitilamarkkinoilla tehtyjen kiinteistökauppojen arvo kasvoi selvästi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä Suomessa. Kiinteistökonsultti CBRE Finlandin tuoreen raportin mukaan huhti-kesäkuussa 2014 tehtiin kiinteistökauppoja yhteensä 628 miljoonalla eurolla, mikä oli peräti 37 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kotimaassa tehtiin kiinteistökauppoja 757 miljoonalla eurolla. Koko ensimmäisen vuosipuoliskon kiinteistökauppojen arvo oli selvästi edellä viime vuoden vastaavaa jaksoa, mutta viime vuonna kaupankäynti aktivoitui huomattavasti viimeisellä neljänneksellä.

Prime-toimistojen ja -liikekiinteistöjen osalta sijoittajien tuottovaateet säilyivät toisella neljänneksellä ennallaan edelliseen vuosineljännekseen verrattuna Helsingissä. Toimistojen tuottovaade oli 4,6 prosenttia ja liikekiinteistöjen tuottovaade 5,0 prosenttia. Sen sijaan prime-teollisuuskiinteistöjen osalta tuottovaatimukset laskivat Helsingissä toisella neljänneksellä 7,0 prosenttiin.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kiinteistökauppojen arvo kasvoi selvästi Suomessa”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi