Kokeile kuukausi maksutta

Nyt on kiire, jos haluat taloyhtiöösi korjausavustusta

Taloyhtiöillä on viimeiset mahdollisuudet hakea korjausrakentamisen käynnistysavustuksia, jos ne mielivät päästä osallisiksi tukirahoista. Arasta kerrotaan, että tälle vuodelle varattu 100 miljoonan euron avustussumma on jo sidottu tehdyillä avustuspäätöksillä. Hallitus sopi budjettiriihessä, että tämän vuoden avustusta korotetaan 40 miljoonalla eurolla. Tästäkin summasta Ara on jo käyttänyt osan ehdollisiin avustuspäätöksiin, vaikka rahat myönnetään virallisesti vasta lisätalousarviossa lokakuussa.

Taloyhtiöiden kannattaa laatia käynnistysavustuksia koskeva hakemus huolella. Virastossa on nippu hakemuksia, joista puuttuu esimerkiksi rakennuslupa tai asunto-osakeyhtiön päätös ryhtyä korjaukseen. ”Hakijat eivät saa jalkaa oven väliin lähettämällä puutteellisen hakemuksen”, Aran rahoitusylitarkastaja Erkki Asikainen sanoo.

Avustuksen saamisen edellytys on, että kustannukset ylittävät 150 000 euroa ja 200 euroa asuinneliötä kohden. Aran hakuohjeen mukaan avustettavia töitä ei ole saanut aloittaa ennen avustuspäätöksen saamista, mutta nyt Ara antaa luvan töiden aloittamiseen, eikä töiden aloittaminen ei ole avustuksen jatkokäsittelyn eikä avustuksen myöntämisen esteenä. Ara tekee varsinaisen avustuspäätöksen heti sen jälkeen, kun lisätalousarvio on voimassa.

Korjausrakentamisen käynnistysavustuksia myönnettiin 15 miljoonaa vuonna 2013 ja tänä vuonna niitä myönnetään kaikkiaan 140 miljoonaa euroa. Avustuksen suuruus on 10 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista, joten avustuksien turvin korjataan 1,55 miljardilla eurolla, jos kaikki hankkeet toteutuvat.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Nyt on kiire, jos haluat taloyhtiöösi korjausavustusta”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat