Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäinen paransi loppuvuodesta

Lemminkäisen loppuvuosi 2014 sujui edellisvuoden vastaavaa jaksoa paremmin, sillä sekä liikevaihto että tulos kohenivat. Myös koko vuoden 2014 osalta luvut paranivat vuoteen 2013 verrattuna. Tuloksen kohenemisesta huolimatta koko vuoden tulos jäi vielä hienoisesti miinukselle.

Lemminkäisen loppuvuosi 2014 sujui edellisvuoden vastaavaa jaksoa paremmin, sillä sekä liikevaihto että tulos kohenivat. Myös koko vuoden 2014 osalta luvut paranivat vuoteen 2013 verrattuna. Tuloksen kohenemisesta huolimatta koko vuoden tulos jäi vielä hienoisesti miinukselle.

Tilauskanta heikkeni selvästi. Se johtui infrarakentamisesta ja Venäjän toiminnoista, sillä Suomen talonrakentamisessa tilauskanta vahvistui. Infrarakentamisen tilauskantaa laski kalliorakentaminen kaikissa Pohjoismaissa, kun taas Venäjällä tilauskannan lasku johtui kahden omaperusteisen asuntokohteen, yhteensä noin 550 asunnon, valmistumisesta vuoden 2014 lopussa.

”Vuosi 2014 oli erittäin haastava Lemminkäiselle, mutta olemme tyytyväisiä siihen, että keväällä käynnistetyt toimenpiteet ovat tehonneet ja suunnanmuutoksemme on hyvässä vauhdissa. Tärkeimmät tavoitteemme ovat taseen vahvistaminen sekä kannattavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen”, Lemminkäisen toimitusjohtaja Casimir Lindholm toteaa.

”Tuloksemme parani selvästi viime vuodesta. Suomessa hyvää tulosta tekivät käynnissä olevat infraprojektit, päällystysliiketoiminta sekä pääkaupunkiseudun omaperusteinen asunto- ja toimitilatuotanto. Epävarmasta tilanteesta huolimatta asuntomyyntimme sujui erinomaisesti Venäjällä ja saimme valmiiksi kaksi isoa asuntokohdetta. Leuto talvi pidensi päällystyskautta kaikissa toimintamaissamme.”

Lemminkäisen infrarakentamisen liikevaihto kasvoi loppuvuodesta 370,0 miljoonaan euroon vertailujakson 340,1 miljoonasta ja liiketulos koheni 4,5 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 26,0 miljoonan tappiosta. Kotimaan talonrakentamisessa liikevaihto supistui 165,9 miljoonaan euroon vertailujakson 204,2 miljoonasta ja liiketulos jäi edelleen 2,9 miljoonaa euroa miinukselle, mutta vertailujaksolla miinusta kertyi enemmän, 4,6 miljoonaa.

Yhtiön liikevaihto ja -voitto kasvoivat selvästi Venäjällä. Loka-joulukuussa 2014 liikevaihto Venäjällä kasvoi 82,0 miljoonaan euroon vertailujakson 40,9 miljoonasta ja liiketulos koheni 10,2 miljoonaan euroon, kun se oli vuotta aiemmin 2,7 miljoonaa miinuksella.

Lemminkäinen arvioi, että vuonna 2015 sen liikevaihto ei kasva vuoden 2014 tasosta. Liikevoiton vuonna 2015 yhtiö odottaa paranevan viime vuoteen verrattuna.

Lemminkäinen-konserni 10–12 2014/10–12 2013

Liikevaihto milj. euroa 608,3/580,0
Liikevoitto % 0,0/-17,8
Tulos ennen veroja milj. euroa -7,7/-110,3

1–12 2014/1–12 2013

Liikevaihto milj. euroa 2 044,5/2 020,1
Liikevoitto % 1,8/-4,4
Tulos ennen veroja milj. euroa -1,7/-116,1
Omavaraisuusaste % 37,1/27,3
Tase milj. euroa 1 257,8/1 342,7
Henkilöstö (kauden lopussa) 4 748/5 526
Tilauskanta  milj. euroa 1 456,1/1 733,2

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “Lemminkäinen paransi loppuvuodesta”

  1. Käykääpä katsomassa Lemminkäisen www-sivuilta hieman tarkempaa tietoa. Asialla ovat olleet Lemminkäisen viestinnän ammattilaiset, jotka ovat osanneet vääntää umpisurkean tuloksen positiiviseksi viestiksi. Julkistettu liiketulos 1,8 % merkittävästi heikompi kuin muiden suurten rakennusalan konsernien tulokset, vertailuna vaikka yit:n 7 %. Käytännössä konsernin nykyisen toimitusjohtajan Lindholmin kaksi vuotta johtama Suomen talonrakentaminen tuhoaa koko konsernin tuloksen. Olipa hyvä, että kaveri palkittiin konsernin toimarin pallilla.

    Toinen mielenkiintoinen viesti on vertailu kauteen 09-12/2013, josta parannettiin. Ellei oltaisi parannettu ja jos olisin osakkeenomistaja, olisin enemmän kuin huolissani. Q4/2013 tehtiin pörssitiedotteiden mukaan suuret alaskirjaukset, pelkästään Suomen talonrakentamisessa melkein 15 M€ ja pöydän piti olla puhdas vuodelle 2014 tuloksentekoon, mutta kuinkas kävikään… Suomen talonrakentamisen liiketulos naurattavat 1,7 %, kun monet kilpailijat takovat samasta bisneksestä melkein järjestään kaksinumeroisia kannattavuuslukuja. Jippijaijee Lindholm.

    Päällystystä Lemminkäinen ei vielä ole pystynyt tuhoamaan, vaikka kovasti on yritetty. Murheenkryyni Norja käännettiin tuloksentekouralle varmaankin jo 2013, jolloin tulos näkyy käytännössä 2014. Varmaan tämänkin nykyjohto haluaisi kääntää omaksi ansiokseen. Uskoo ken tahtoo.

    Olisi mukava kuulla Lemminkäisen sisältä, millainen on henki. Nykyjohto ei sitä ainakaan nosta. Eikun lisää vaan porukkaa pihalle, niin kyllä se siitä nousee.

    1. Kyllä asiantuntemattomat yes-miehet pystyvät muutaman vuoden alaskirjausten ja selitysten avulla pärjäämään. Loppu tulee kuitenkin vetävän käteen joskus. Sitä odotellen. Koskee melko montaa suuryritystä tällä hetkellä

  2. Homma mennyt alaspäin koko ajan. Itse olin jo yrityksen palveluksessa 14 vuotta , 1988 alkaen.
    Sen ajan hengestä ei ole enää mitään jäljellä nykyään kertoilevat entiset työkaverit, jotka ovat vielä talossa

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat