Kokeile kuukausi maksutta

Kontiolahden ampumahiihtokeskus on Vuoden liikuntapaikka 2015

Kontiolahden ampumahiihtokeskus palkittiin Vuoden Liikuntapaikka 2015 -tunnustuksella.

Kontiolahden ampumaurheilustadionilta aukeaa näkymät Höytiäiselle.
Kuuntele juttu

Keskusta on rakennettu 30 vuoden ajan sekä kilpa- ja huippu-urheilun että kaiken kansan liikuntatarpeisiin. Ampumahiihtokeskuksessa voidaan harjoittaa monen eri lajin kilpa- ja harrastustoimintaa. Lisäksi se on Kontiolahden, Joensuun ja lähikuntien asukkaiden kuntoliikunta- ja virkistyspaikka.

Stadionalueen rakentaminen alkoi vuonna 1982 ja ensimmäinen pää- ja huoltorakennus valmistui 1985. Ensimmäiset kansainväliset kilpailut järjestettiin vuotta myöhemmin 1986. Ampumahiihdon maailmancup 1990 antoi seuraavan sysäyksen alueen määrätietoiselle kehittämiselle. 1990-luvun puolivälissä vastuu keskuksesta siirtyi Kontiolahden Urheilijoilta kunnalle.

Ampumahiihtokeskuksessa on järjestetty yhdeksät ampumahiihdon maailmancup-kilpailut. Lajin MM-kilpailut on pidetty vuosina 1999 ja 2015. Lisäksi on järjestetty maastohiihdon SM-kilpailuja.

”Ampumahiihtokeskus on maakunnallinen kärkihanke, jolla on merkittävä vaikutus matkailijavirtoihin. Suomessa tarvitaan  yksi kansainvälisen tason ampumahiihtokeskus ja sen paikka on Kontiolahti”, Valtion Liikuntaneuvoston rakentamisjaoston puheenjohtaja Timo Heinonen sanoo.

Palkinnon vastaanottivat Kontiolahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mika Kuusela, kunnanjohtaja Jere Penttilä ja tekninen johtaja Eero Pölönen.

Vuoden Liikuntapaikan valitsevat vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueella toimivat liikuntapaikkarakentamisen virkamiehet yhdessä aluehallintoviraston liikuntatoimesta vastaavien virkamiesten kanssa. Tunnustus jaettiin 11. kerran.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kontiolahden ampumahiihtokeskus on Vuoden liikuntapaikka 2015”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat