Kokeile kuukausi maksutta

Lemminkäinen kunnostaa Lahden suurmäen

Lemminkäinen ja Lahden kaupunki ovat sopineet Lahden urheilukeskuksen suurmäen (HS130) ja tuomaritornin kunnostamisesta. Urakkakokonaisuuden arvo on 4,17 miljoonaa euroa. Työt alkavat välittömästi ja valmistuvat joulukuun 2015 alussa.

Lemminkäinen ja Lahden kaupunki ovat sopineet Lahden urheilukeskuksen suurmäen (HS130) ja tuomaritornin kunnostamisesta. Urakkakokonaisuuden arvo on 4,17 miljoonaa euroa. Työt alkavat välittömästi ja valmistuvat joulukuun 2015 alussa.

Urakkaan sisältyy betonirakenteisen suurmäen saneeraus sekä jääladun ja alastulorinteen uusiminen. Tuomaritornin tilat rakennetaan uudelleen ja vanha puinen latusilta korvataan uudella betonirakenteisella. Betonia urakkaan tarvitaan noin 1 000 kuutiota.

Rakentamistyöt ovat osa Lahdessa pidettävien vuoden 2017 mäkihypyn MM-kisojen valmistelua.

”Lemminkäinen huomioi työsuunnitelmassaan erikoiskohteen tarpeet innovatiivisesti ja taloudellisesti. Esimerkiksi materiaalien nostot, joita työssä tarvitaan paljon, on suunniteltu mahdollisimman yksinkertaisiksi”, projektipäällikkö Tomi Tenhunen Lahden kaupungin tilakeskuksesta sanoo.

Korkein työskentelykohta on noin 70 metriä maanpinnasta, ja alastulorinne on erittäin jyrkkä.

”Työsuunnittelussa on huomioitu erityisesti työturvallisuus. Käytämme erillisiä työmaateitä, joille tasoitamme eri korkeuksille työskentelytasot. Näin koneet, kuten nosturit, voivat toimia tasaisella pinnalla”, johtaja Markku Lilja Lemminkäiseltä toteaa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lemminkäinen kunnostaa Lahden suurmäen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat