Kokeile kuukausi maksutta

Rovaniemelle avataan uusi katu

Rovaniemellä avataan keskiviikkona liikenteelle uusi Lehtikatu.

Rovaniemellä avataan keskiviikkona liikenteelle uusi Lehtikatu.

Valtatie 4:n poikittainen liikenne Vapaudentien ja Vierustien liittymän kohdalla siirtyy samalla uudelle kadulle.

Lehtikadun avaaminen on osa Rovaniemen uusia liikennejärjestelyjä, jotka urakoi Graniittirakennus Kallio. Kokonaisurakan arvo on noin 22 miljoonaa euroa. Työt ovat alkaneet reilu vuosi sitten, ja urakan on määrä olla valmis vuoden 2016 loppuun mennessä.

Hanke käsittää 2,5 kilometrin pituisen nelostien osuuden kaupungin ydinkeskustasta etelään. Urakka-alueelle rakennetaan uusia eritasoliittymiä ja puretaan kolme valo-ohjattua liittymää. Poistuvan Viirikankaantien liittymän tilalle rakennetaan valtatien alittava katuyhteys.

Yksi suurimmista maastossa näkyvistä muutoksista on valtatie 4:n tasauksen muutos. Eteläpäässä valtatie laskee noin neljä metriä aiemman tienpinnan alapuolelle.

Valtatie 4 muodostaa tärkeän linkin Suomen läpi aina Barentsin alueelle saakka. Rovaniemen kohdalla se on vilkas ja ruuhkainen. Ennen uutta katua liikennevirta joutui usein pysähtelemään valoissa, ja työmatkalaisia sekä muita kaupungin sisäisiä liikkujia on paljon

Perusparannuksen tärkein tavoite on lisätä liikenteen turvallisuutta ja sujuvuutta, koska kohtaamisonnettomuuden riski vähenee. Paikallinen liikenne pääsee kulkemaan eritasoliittymien kautta, jolloin se ei enää niin paljon vaikuta valtatien kulkijoihin. Töiden valmistuttua henkilövahinkoihin johtaneiden onnettomuuksien arvioidaan vähenevän neljänneksellä. Lisäksi melutaso laskee valtatien lähialueilla.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rovaniemelle avataan uusi katu”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat