Kokeile kuukausi maksutta

RIA:n puheenjohtaja: Takaisin neuvottelupöytään ja irti ei käy -ajattelusta

Rakennusinsinöörien ja arkkitehtien RIA:n puheenjohtaja Pekka Kampman kehottaa työmarkkinaneuvottelijoita palaamaan takaisin neuvottelupöydän ääreen.

RIA:n puheenjohtaja on Pekka Kampman. Kuva: RIA

Kampmanin mukaan työmarkkinaneuvottelut laitettiin poikki liian helposti. Neuvottelut katkesivat muutama viikko sitten, kun elinkeinoelämää edustava EK ilmoitti lopettavansa neuvottelut. Se tuskastui, koska kuljetusalojen liitto AKT ilmoitti olevansa ulkona yhteiskuntasopimusta koskevista neuvotteluista. AKT taas teki omat johtopäätöksensä, koska EK ilmoitti kesken neuvottelujen, että keskitettyjä ratkaisuja ei enää tehdä.

”Olen samaa mieltä toimihenkilöjärjestö STTK:n Antti Palolan kanssa siitä, että neuvottelupöytään pitää palata mahdollisimman pian. RIA haluaa irtisanoutua joidenkin ammattiyhdistysten ajamasta Ei käy -tyyppisestä ajattelutavasta. Me haluamme ratkaisuja. Se vaatii myös työnantajapuolelta joustoa, jotta se ei jää vain makaamaan hallituksen esitysten taakse”, Kampman sanoo.

STTK:n Palolan mukaan ammattiyhdistysliikkeen Ei käy -maailman aika on ohi. Palola puhui järjestön edustajiston kokouksessa viime viikon keskiviikkona. Palola kritisoi ammattiyhdistysliikettä voimakkaasti siitä, että se on menettänyt kykynsä tehdä aloitteita, uudistaa työelämää ja yhteiskuntaa sekä uudistua itse. RIA on STTK:n jäsenjärjestö.

Kampman peräänkuuluttaa kaikilta työntekijäryhmiltä joustoa, jotta mahdolliset hallituksen esittämät pakkolait eivät kohtelisi epätasa-arvoisesti muita työntekijäryhmiä. Tehtyjen arvioiden mukaan ylityökorvausten ja lomapäivien leikkaukset kohtelisivat rankimmin julkisen alan naisvaltaisia matalapalkka-aloja.

”Lisäksi olen sitä mieltä, että paikallisen sopimisen kautta on oikeasti mahdollista saada aikaan hyviä lopputuloksia.”

Samassa joukossa AKT:n kanssa?

Kampman kertoo, että jäsenet ovat viime päivinä olleet häneen yhteydessä ja kysyneet, ovatko insinöörit ja arkkitehdit samassa joukossa esimerkiksi akt:laisten ahtaajien kanssa.

”Rehellisesti sanottuna jäsenistöllä ei tunnu olevan valmiutta tähän. Näyttää siltä, että tarvittaisiin perustavaa laatua olevia perusteluita, jotta näin olisi. Me haluamme olla uudistajien joukossa”, Kampman toteaa.

Kampmanin mukaan AKT:n irtiotto häiritsee myös herkässä vaiheessa olevaa keskusjärjestöhanketta.  Se on ammattiliittojen käynnistämä hanke uuden, poliittisesti sitoutumattoman keskusjärjestön luomiseksi. Mukana on 49 ammattiliittoa. Uuden järjestön on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2017 alussa.

”AKT:n irtiotot eivät helpota yhteisymmärryksen löytymistä ja ne heikentävät neuvotteluilmapiiriä”, Kampman huomauttaa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 3 kertaa

3 vastausta artikkeliin “RIA:n puheenjohtaja: Takaisin neuvottelupöytään ja irti ei käy -ajattelusta”

  1. Voisitte riassa miettiä sitä, miksi rakennusinsinöörien keskipalkat on umpisurkeita ja miksi tuöttömiä on paljon.Sitten kun keksitte mistä asia johtuu ja yritätte tehdä sille jotain, niin ennen sitä valintani on loimaankassa.Akava on onnistunut paremmin.

    1. Vastaus: Kun insinööri menee lakkoon, on seurauksena vain mappikaupalla täyttämätöntä lomaketta. Rahanliike ei lakkaa, joten työnantajalla on ihan sama ollaanko töissä vai ei.

      1. Niin tai sitten lakkoilijalle annetaan kenkää ja otetaan kortistosta työtön insinööri tilalle halvemmalla hinnalla.

Vastaa käyttäjälle kanaverkko Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat