Kokeile kuukausi maksutta

Rakentamisen avoimet työpaikat lisääntyivät selvästi loppuvuonna

Rakentamisen avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi viime vuoden loka-joulukuussa 2015 reippaasti vuoden 2014 vastaavaan jaksoon verrattuna. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen avoimien työpaikkojen tilastoista.

Rakentamisen avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi viime vuoden loka-joulukuussa 2015 reippaasti vuoden 2014 vastaavaan jaksoon verrattuna. Tämä käy ilmi Tilastokeskuksen avoimien työpaikkojen tilastoista.

Rakentamisessa oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuoden viimeisellä neljänneksellä noin 1800 avointa työpaikkaa, kun vuotta aiemmin niitä oli noin 1300.

Tilastokeskuksen mukaan myös kaikkien toimialojen yhteenlaskettu avoimien työpaikkojen määrä kasvoi loppuvuonna vuoden takaisesta. Vuoden 2015 viimeisellä neljänneksellä eri toimialoilla oli avoimena yhteensä 21900 työpaikkaa, kun vuotta aiemmin niitä oli noin 19800. Avoimien työpaikkojen määrä lisääntyi vuoden takaiseen neljännekseen verrattuna etenkin Helsinki-Uudenmaan ja Etelä-Suomen suuralueilla.

Tilastokeskus on kerännyt tietoa avoimista työpaikoista neljännesvuosittain vuodesta 2002 alkaen. Kysely osoitetaan yksityisen ja julkisen sektorin toimipaikkojen rekrytoinneista vastaaville henkilöille. Tiedonantaja vastaa kyselyyn joko verkkolomakkeella tai puhelinhaastattelulla. Tiedonkeruussa on mukana 2500 eri toimipaikkaa joka vuosineljänneksellä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Rakentamisen avoimet työpaikat lisääntyivät selvästi loppuvuonna”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat