Kokeile kuukausi maksutta

Työsuojeluviranomainen valvoo tehostetusti lvi-alaa

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue valvoo vuoden 2016 aikana tehostetusti lvi-alan yrityksiä.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue valvoo vuoden 2016 aikana tehostetusti lvi-alan yrityksiä.

Perinteisen lvi-urakoinnin ohella valvontaa suunnataan myös putkipinnoituksia tekeviin yrityksiin.

Tarkastuksilla valvotaan muun muassa yrityksen lakisääteistä tapaturmavakuuttamista ja työterveyshuollon järjestämistä.

Lisäksi tarkastuksilla kiinnitetään huomiota työn vaarojen selvittämiseen ja arviointiin. Työturvallisuuslain mukaan työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työajoista, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät.

Kun työpaikan vaarat on tunnistettu, tulee työnantajan arvioida niiden aiheuttamat riskit. Riskin suuruutta määriteltäessä on huomioitava riskin toteutumisesta aiheutuvat haitalliset seuraukset sekä niiden todennäköisyys. Tarkastusten tavoitteena on omavalvonnan ja turvallisuussuunnittelun vakiinnuttaminen lvi-alalla.

Yrityksen toiminnasta riippuen tarkastuksilla käsitellään myös esimerkiksi sähköturvallisuutta, koneiden- ja laitteiden turvallisuutta, sisäistä liikennettä, yksintyöskentelyä, yhteisen työmaan riskejä, pölyntorjuntaa, henkilönsuojaimia, putoamisvaaraa, turvallista pääsyä työskentelypaikoille sekä kemiallisia vaaratekijöitä. Kemialliset vaaratekijät korostuvat erityisesti putkien pinnoituksessa.

Riskien arvioinnista saa lisätietoja työsuojeluhallinnon verkkopalvelusta: www.tyosuojelu.fi/tyosuojelu-tyopaikalla/vaarojen-arviointi

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Työsuojeluviranomainen valvoo tehostetusti lvi-alaa”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat