Wahlroos hassasi Penttien rahat ja epäonnistui hanhijahdissaan

Pankit olivat 1980-luvun lopulla ja vielä 1990-luvun alussa keskeisiä vallankäyttäjiä suomalaisessa yrityselämässä. Erityisen innokas järjestelijä oli nuori pankinjohtaja  Björn Walhroos. Kaikki ei mennyt kuitenkaan ihan putkeen, vaan Lemminkäisen omistajat polttivat satoja miljoonia epäonnistuneeseen yritysvaltaukseen ja Goosehunt, jonka kohteena oli Reino Hanhinen päättyi hutiin.

Pankit olivat 1980-luvun lopulla ja vielä 1990-luvun alussa keskeisiä vallankäyttäjiä suomalaisessa yrityselämässä. Erityisen innokas järjestelijä oli nuori pankinjohtaja  Björn Walhroos. Kaikki ei mennyt kuitenkaan ihan putkeen, vaan Lemminkäisen omistajat polttivat satoja miljoonia epäonnistuneeseen yritysvaltaukseen ja Goosehunt, jonka kohteena oli Reino Hanhinen päättyi hutiin.

Ensimmäiseksi hän tavoitteli Polarin toimitusjohtajan Harri Hintikan päänahkaa. Polar oli noussut menestyksellisellä asuntogryndaus- ja kiinteistökehitystoiminnallaan rakennuskonsernien ykköseksi ja Hintikka niin isoksi johtajaksi, että hän alkoi jo katsella mahdollisuuksiaan pankkimaailman johdossa.

Wahlroosin suhtautumisesta näihin pyrkimyksiin ei ole tietoa, mutta joka tapauksessa hänen toimintansa vuonna 1987, kun Polar meni pörssiin, oli mielenkiintoinen. Polar pyrki laajentamaan omistuspohjaansa; tavoitteena oli saada suurten teollisuus- ja kauppayritysten rinnalle keskisuuria omistajia. Polarin suunnatussa osakeannissa vuonna 1989 oli junailijana Björn Wahlroos, joka silloin vielä oli SYP:n johtajia.

Wahlroos välitti annissa uusille omistajille tarkoitetut osakkeet Lemminkäisen suur-omistajan Heikki Pentin syliin tavalla, joka johti jopa viranomaistutkintaan. Lemminkäisestä tuli lähes 300 miljoonalla markalla Polarin merkittävä omistaja. Tavoitteena oli ollut tehdä Lemminkäisestä johtava rakennusliike Suomessa.

Kyse saattoi olla kalavelkojen maksustakin, sillä Lemminkäisen toimitusjohtajana Harri Hintikan oli epäilty juonitelleen yritystä Polarin omistukseen samaan aikaan, kun itse oli vaihtamassa työnantajaa.

Lemminkäinen sai siipeensä

Lemminkäisen satsaus suli olemattomiin Polarin jouduttua jo muutaman vuoden kuluttua velkasaneeraukseen.

Lemminkäisen historiikissa talousjohtaja Paul Blomqvist muistelee tapausta seuraavasti: ”Heikki Pentti kutsui minut huoneeseensa. Hän sanoi neuvotelleensa Björn Wahlroosin kanssa asiasta ja ostaneensa 50 miljoonalla markalla Polarin osakkeita. Heikki sanoi, että me vallataan Polar. Minä sanoin, että ei meillä ole siihen varaa. Heikki sanoi, että kaikki järjestyy, rahaa on käytettävissä… Siinä vaiheessa Polar oli vielä hyvin kallis. Siinä jouduttiin lopulta tekemään niin, että Sica Oy, jonka perhe omisti, lunasti Polarin osakkeet yhtiöltä ja Heikki, Erkki ja Olavi Pentti kärsivät tappion omissa kukkaroissaan.”

Hanhi(nen) pyristeli karkuun

Vuonna 1992 Wahlroosin tähtäimessä oli YIT:n Reino Hanhisen sulat. Wahlroos oli juuri siirtynyt SYP:stä irrotetun Mandatumin toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi. Hän tarjosi Lemminkäiselle ostettavaksi YIT:n osakkeita.

”Hanke oli Nallen hoidossa, ja hän olikin nimennyt sen oman harrastuksensa ja YIT:n Hanhisen mukaan Goosehuntiksi”, muistelee Lemminkäisen entinen toimitusjohtaja Juhani Sormaala.

YIT:ssä kuten silloin monessa muussakin rakennusliikkeessä valtaa käyttäneet pankinjohtajat kiikuttivat keväällä 1992 YIT:n tilikirjat kilpailijoiden arvioitavaksi. Polar karsiutui nopeasti ostajien listalta omien ongelmiensa vuoksi, ja Hintikka joutui jättämään yhtiön jo vuotta myöhemmin. Lemminkäistä YIT olisi voinut kiinnostaa, mutta hanke kaatui lopulta YIT:n vastatoimiin.

Tapiolan toimitusjohtaja Asmo Kalpalan johdolla  osa omistajista ryhtyi puolustamaan YIT:tä ja samalla omia sijoituksiaan. Osakkaat ostivat merkittävässä määrin YIT:n myymättömiä liikekiinteistöjä niiden tasearvoilla, jotka olivat sen hetken markkina-arvoja oleellisesti korkeammalla. YIT olikin tiettävästi pitkään Tapiolan osakesalkun selvästi painavin yhtiö.

”Näin YIT:n tase saatiin omistajien toimesta paikattua ja yhtiö vietyä syvän laakson yli. Niinpä usein toistuvat maininnat siitä, että YIT olisi selvinnyt pelkästään omin avuin, ovat tulkinnallisia”, arvioi Sormaala.

”Pankkiirien YIT:stä laskema arvio, 70 miljoonaa markkaa, kertoi YIT:n taloudellisesta tilasta kaiken”, Sormaala sanoo. Kuutta vuotta myöhemmin Skanska maksoi vain kymmenen miljoonaa enemmän Polarin jo lähes alasajetusta rakennusliiketoiminnasta.

Perusyhtymästä ja sen tytärkonserneista eli vanhasta YIT:stä ja Vestosta muodostettu YIT-Yhtymä oli ollut pitkään heikossa jamassa. Talouselämän otsikko sen vuoden 1987 tilinpäätöksestä oli lyhyesti ”Sairaskertomus”.

YIT ei ongelmiensa vuoksi ehtinyt tai pystynyt 1980-luvun lopulla aloittamaan kilpailijoidensa tapaan laajamittaista kiinteistö- ja maaomaisuuden hankintaa. Siksi se meni näennäisen hallitusti läpi 1990-luvun alun, mutta hyvin heikossa kunnossa.
YIT oli toistuvasti pankkien järjestelyjen kohde. Vuonna 1989 KOP ja Pohjola tarjosivat YIT-Yhtymää ensin Hakalle ja 1990 Polarille.

”Tein tietenkin kaikkeni toimitusjohtajana, että (Pohjolan) Yrjö Niskasen ja (KOP:n) Jaakko Lassilan tahto ei olisi toteutunut”, konsernin saneeraajaksi nostettu Reino Hanhinen muisteli myöhemmin. Tukea hän sai Kalpalalta ja ministeri Ilkka Suomiselta, joka vastasi valtion osakepotista YIT:ssä.

Hakan entisen toimitusjohtajan Pertti Naulapään mukaan Hakan ja YIT:n yhdistäminen olisi silloin maksanut 500 miljoonaa markkaa.

Pöyry ei kelvannut edes 17 miljoonalla

Lemminkäisen omistajasuvun väliset riidat olivat 1980-luvulla johtaa jopa konsernin pilkkomiseen, mutta 1990-luvun alussa se oli suurista rakentajista vahvin. Lemminkäiselle tarjottiin ostettavaksi myös Rakennus-Ruola ja Jaakko Pöyryn konsulttitoimisto. Kumpikaan ei sitä kiinnostanut. Pöyry Oy:tä investoripankkiirit tarjosivat halvalla, vain 17 miljoonalla markalla. Lemminkäinen oli tehnyt paljon metsäteollisuuden projekteja, mutta sen johto ei halunnut paneutua konsulttitoimintaan.

Lemminkäinen tyytyi ostamaan Hakan asfalttikaluston. Sitä oli liikaa Suomen tarpeisiin, ja siksi sillä aloitettiin vientitoiminta Baltiassa ja Tanskassa.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Wahlroos hassasi Penttien rahat ja epäonnistui hanhijahdissaan”

  1. Kyllähän persoonallisuuden tietyt hyvin vahvat piirteet ovat tyypillisiä näille ’menestyjille’. Ympärillä kaatuu aitaa ja äijää…näin se menee.

    Nalle kuitenkin lähes tolkun henkilö vrt. Mikkisoftin Ballmer; kuuntelin häntä Kalatorpalla vuonna 2004 ja kyseessä ainakin oli vakavasti perrsoonallisuushäiriöinen henkilö

    1. Jutussahan oli uusiakin asioita, hyvä niin. Siis esim. Goosehunt ja Nallen tassunjäljet, jotka olivat osin kyseenalaisiakin.
      Mielenkiintoinen on myös Hanhisen hankkimat (vai H:lle hankitut?) kannukset, joista juttu esittää lievän epäilyn. Kuitenkin ne ovat nostamassa hänet uudelleen YITn perämiseen, nyt kiikkutuoli-iässä hallituksen pj:ksi. Grattis, Reiska!

      1. Vastuu siirtyi lukijalle

        Rakennuslehden 21.3.2014 takakannessa oli Risto Pesosen lennokas juttu rakennusliikkeiden ja pankkien vaikeuksista 1980-1990 lukujen taitteen kurjimuksessa. Tekstiä lukiessa tuli mieleen vanha toimittajan viisaus; juttu vain huononee jos tekee liikaa tarkistuksia.

        Jutussa olisi enemmänkin kommentoitavaa, mutta tartun vain yhteen lauseeseen, joka oli aivan täyttä roskaa: ”Osakkaat ostivat merkittävässä määrin YIT:n myymättömiä liikekiinteistöjä niiden tasearvoilla, jotka olivat sen hetken markkina-arvoja oleellisesti korkeammalla.”

        Olin yhtiön varatoimitusjohtajana vv. 1987-2006 enkä tiedä yhtään tällaista ”lahjoitusta”. Silloinen toimitusjohtaja Reino Hanhinen on yhtä hämmästynyt. On todella liikuttavaa kuulla ystävällisen kilpailijan havainneen, että ”osakkaiden lahjoituksia” on satanut yhtiön kassaan meidän tietämättä. Asiasta tietämättöminä emme ole myöskään osanneet kiittää näitä lahjoittajia.

        Aiheetta enempään
        Esko Mäkelä

        1. Toimitus pitäytyy useisiin lähteisiinsä, jotka kertovat tarkasti, miten tasearvo oli markkinahintaa korkeampi. Keskusteluissa oli esillä myös Keskon YIT:ltä ostama kauppakeskus, joka meni kovaan hintaan, vaikka Mäkelän mukaan kauppa ei liittynyt omistustaisteluun, vaan siihen, että Kesko vain halusi sen.

Jätä kommentti