Kokeile kuukausi maksutta

Lahjusjuttu siirtyy syyteharkintaan – Skanska tehnyt oman tutkintapyynnön

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi vuonna 2012 käynnistyneen esitutkinnan liittyen poikkeuksellisen laajaan lahjuskokonaisuuteen, jossa asianomistajana on Helsingin Osuuskauppa Elanto (HOK-Elanto). Asiakokonaisuus siirtyy nyt loppulausuntovaiheen jälkeen syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastolle. Laajan asiakokonaisuuden yhdellä haaralla on myös kytkös Skanskaan.

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi vuonna 2012 käynnistyneen esitutkinnan liittyen poikkeuksellisen laajaan lahjuskokonaisuuteen, jossa asianomistajana on Helsingin Osuuskauppa Elanto (HOK-Elanto). Asiakokonaisuus siirtyy nyt loppulausuntovaiheen jälkeen syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastolle. Laajan asiakokonaisuuden yhdellä haaralla on myös kytkös Skanskaan.

KRP antoi noin 16000-sivuisen esitutkinta-aineiston tammikuussa 2016 asianosaisille loppulausuntojen antamista varten.

Keskusrikospoliisi on tutkinut rikosepäilyjä siitä, onko HOK-Elannon johtotehtävissä toiminut henkilö syyllistynyt vuosina 2006–2013 lahjuksen ottamiseen sekä törkeään lahjuksen ottamiseen elinkeinotoiminnassa. Esitutkinnassa on tutkittu yhteensä noin miljoonan euron epäillyt lahjukset 18:lta HOK-Elannon liike- tai sopimuskumppanilta. Osa epäillyistä lahjuksista liittyy urheilusponsorointiin. Tässä yhteydessä on tutkittu myös epäiltyjä törkeitä petoksia, joissa on useita epäiltyjä.

Keskusrikospoliisi on tutkinut tässä esitutkintakokonaisuudessa myös epäiltyjä lahjomisia elinkeinotoiminnassa sekä kirjanpitorikoksia. Edellä mainittujen HOK-Elannon liike- ja sopimuskumppaneiden johtotehtävissä toimineiden henkilöiden epäillään lahjoneen HOK-Elannon johtotehtävissä toiminutta henkilöä. Epäiltyjä lahjomisia elinkeinotoiminnassa koskevat esitutkintakokonaisuudet ovat loppulausuntovaiheessa. Näiden esitutkintakokonaisuuksien pöytäkirjojen yhteissivumäärä on noin 10000 sivua.

Esitutkinnassa on kuultu rikoksesta epäillyn asemassa yhteensä kolmisenkymmentä henkilöä ja todistajina noin sataa henkilöä. Esitutkinnassa on käytetty sekä henkilöön että omaisuuteen kohdistuvia pakkokeinoja. Asian selvittäminen on työllistänyt useita Keskusrikospoliisin talousrikostutkijoita koko esitutkinnan ajan. Kaikki rikoksesta epäillyt henkilöt ovat kiistäneet heihin kohdistetut rikosepäilyt.

Skanska tehnyt oman tutkintapyynnön

Skanska kertoo tehneensä aktiivista yhteistyötä poliisin kanssa tutkinnan aloittamisesta lähtien. Lisäksi Skanska on suorittanut asiassa oman sisäisen tutkintansa.

”Meille on tärkeää, että tutkinnan kohteena oleva asia selvitetään läpikotaisin. Skanska on itsekin tehnyt asiassa tutkintapyynnön poliisille”, Skanska Oy:n lakiasiainjohtaja Kirsi Palviainen sanoo.

”Olemme odottavalla kannalla sen suhteen, millainen kokonaisuus asiassa on kyseessä ja miten se etenee.”

MTV Uutiset julkaisi aiheesta vuosi sitten jutun, jonka mukaan törkeästä lahjomisesta elinkeinotoiminnassa epäiltyinä on ollut ainakin kolme rakennusyhtiö Skanskan entistä johtajaa – joukossa entinen toimitusjohtaja Juha Hetemäki. Kaksi johtajaa irtisanottiin rikosepäilyjen takia kaikessa hiljaisuudessa viime vuonna. Hetemäki lähti yhtiöstä joulukuussa 2013.

Tätä artikkelia on kommentoitu kerran

Yksi vastaus artikkeliin “Lahjusjuttu siirtyy syyteharkintaan – Skanska tehnyt oman tutkintapyynnön”

  1. Jännää, olisiko Forma-Futurakin vielä tässä ketjussa jollakin tapaa mukana? Firma toimi Vantaan kaavakonsultointi asiantuntijana Kivistön mega ostoskeskus hankkeessa ja näkyi muuten oleen osallisena Konalan S-market kiinteistön projektissakin. Tästä Vantaan mallistahan seurasi iso sotku ja kaupungin johtaja Jukka Peltomäki sai sitten kenkääkin muutama vuosi sitten toimiensa johdosta.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat