Nuorisosäätiön entistä toimitusjohtajaa ja entistä hallituksen puheenjohtajaa vastaan nostettu syytteitä

Syyttäjät ovat nostaneet syytteitä Nuorisosäätiön entistä toimitusjohtajaa ja entistä hallituksen puheenjohtajaa vastaan useista eri epäillyistä rikoksista Nuorisosäätiön toiminnassa vuosina 2014–2017. Lisäksi syytteitä on nostettu useita henkilöitä vastaan liittyen Nuorisosäätiön kanssa toteutettuihin liiketoimiin.

Syyttäjä vaatii Jukka Peltomäelle vähintään kolmen vuoden vankeusrangaistusta

Syyttäjä vaatii Vantaan entiselle kaupunginjohtajalle  Jukka Peltomäelle (sd) törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta vähintään kolmen vuoden vankeusrangaistusta. Jos törkeää lahjuksen ottamista koskeva syyte ei mene läpi, Peltomäelle on syyttäjän mukaan tuomittava kunnon sakot siitä, että hän osallistui päätöksentekoon esteellisenä.

Lahjusjuttu siirtyy syyteharkintaan – Skanska tehnyt oman tutkintapyynnön

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi vuonna 2012 käynnistyneen esitutkinnan liittyen poikkeuksellisen laajaan lahjuskokonaisuuteen, jossa asianomistajana on Helsingin Osuuskauppa Elanto (HOK-Elanto). Asiakokonaisuus siirtyy nyt loppulausuntovaiheen jälkeen syyteharkintaan Helsingin syyttäjänvirastolle. Laajan asiakokonaisuuden yhdellä haaralla on myös kytkös Skanskaan.