Ara selvittää VVO:n jättiosinkojen laillisuutta – VVO sai nostettua kauppahintaa

Ara selvittää VVO:n Y-Säätiölle myymien yli 8 500 vuokra-asunnosta kauppahintaa ja yhtiön kaavailemien jättiosinkojen lainmukaisuutta.

Ara selvittää VVO:n Y-Säätiölle myymien yli 8 500 vuokra-asunnosta kauppahintaa ja yhtiön kaavailemien jättiosinkojen lainmukaisuutta.

VVO:n ja Y-Säätiön asuntokaupan hinta on määräytyy sen perusteella, paljonko omistaja on sijoittanut kohteiden rakentamiseen omia varoja. Kauppahinta eli luovutuskorvaus on omien varojen määrä indeksillä korotettuna. Ara hyväksyi kaupan kahtena kokonaisuutena. VVO on vaatinut oikaisua kummankin kauppaerän hintaan.

Ara päätti heinäkuussa ensimmäistä kauppaerää koskevasta VVO:n valituksesta. Y-Säätiön maksettavaksi tuleva kauppahinta nousi vajaalla 2,8 miljoonalla eurolla.

Ara hyväksyi oikaisuvaatimuksesta kohtia, joissa oli kysymys omien varojen määrittelyyn liittyvistä asioista.

Ara ei kuitenkaan hyväksynyt VVO:n korjauskohteisiin liittyviä vaatimuksia. Yhtiö vaati, että Aran olisi pitänyt hyväksyä omiksi varoiksi sellaiset korjauslainojen omarahoitusosuuksiin käytetyt varat, jotka ovat asukkailta korjauksia varten vuokrissa kerättyjä rahoja. Silloin nämä asukkailta kerätyt korjausrahat olisivat nostaneet kauppahintaa.

Aran katsoi, että kun korjauskohteen omat varat on katettu omakustannusvuokrissa kerätyillä korjausrahoilla, kohteeseen ei synny luovutuskorvauksia nostavia omia varoja.

Parasta aikaa Ara käsittelee jälkimmäisen kauppaerän myyntihintaa koskevaa VVO:n oikaisuvaatimusta.

Aran ylitarkastaja Mikko Laakso

Aran ylitarkastaja Mikko Laakso ei halua kertoa keskeneräisestä asiasta kovin tarkasti. Hän kuitenkin sanoo, että nyt käsiteltävänä oleva oikaisuvaatimus on euromäärältään ensimmäistä oikaisuvaatimusta suurempi. Siinä on valtaosin kyse VVO:n korjaamien kohteiden omista varoista. Yhtiö haluaisi nostaa kauppahintaa myös sellaisilla omilla varoilla, jotka on katettu asukkailta korjauksia varten kerätyillä varoilla.

Onko lisäosinko laiton?

VVO on kutsunut 15.9.2016 koolle ylimääräisen yhtiökokouksen päättämään huikeasta lisäosingosta. Siinä on yhtiön tiedotteen mukaan tarkoitus palauttaa Y-Säätiölle myytyihin kohteisiin vuosikymmenten aikana sitoutuneet pääomat omistajille.

Aran vahvistama omien varojen indeksikorjattu luovutuskorvaus oli yhteensä 68 miljoonaa euroa. Osinkoesitys on yhteensä 66,6 miljoonaa euroa pääomanpalautuksena.

Yhtiökokoukselle esitetään 9 euron lisäosinkoa osakkeelta.

Laakson mukaan Ara selvittää VVO:n osinkojen lainmukaisuutta. Jos VVO-yhtymä Oyj maksaa osinkoja, se on hänen mukaansa täysin ok. ”Mutta Y-Säätiön kaupparahat maksettiin VVO Asunnot Oy:öön. Sieltä osinkoja ei voi maksaa”, Laakso sanoo.

Hän ei pysty vielä arvioimaan, kauanko osinkoasian selvittäminen Arassa kestää.

Asukkailta kerätyt korjausrahat, joita ei ollut vielä käytetty korjausten kattamiseen, jäivät kaupassa VVO:lle eivätkä siirtyneet kiinteistöjen mukana Y-Säätiölle. Luovutus- eli kauppahintaa määritettäessä Ara ei pystynyt ottamaan niitä huomioon, koska lainsäädännössä ei ole asiaa koskevaa säädöstä.

Rikottiinko korjausrahojen osalta lakia?

Laakson mukaan virastossa pohdittiin myös sitä, rikotaanko korjausrahojen osalta vuokrien omakustannusperiaatetta koskevaa lainsäädäntöä. Vuokrissa kerättiin korjausrahaa, mutta ne eivät mene siihen tarkoituksen kuin mihin ne on kerätty.

”Tällä säännöksellä ei kuitenkaan ollut kaupassa merkitystä”, Laakso sanoo.

VVO myi asunnot Y-Säätiölle kiinteistö kerrallaan, jolloin korjausrahat jäivät myyjälle. Yhtiökaupassa varat ja velat olisivat siirtyneet kokonaisuutena kiinteistöjen mukana.

Tätä artikkelia on kommentoitu 10 kertaa

10 vastausta artikkeliin “Ara selvittää VVO:n jättiosinkojen laillisuutta – VVO sai nostettua kauppahintaa”

  1. ARA hiihtää ja ARA selvittää….mutta miten käy ARAlta rock’n roll ?

  2. Ara siunasi myös Asoasuntojen myynnin Asuntosäätiölle.
    Tässä Asoasunnoille maksettavan hinnan perusteeksi laskettiin paitsi kerätyt korjausvaraukset, myös kokonaan asukkaiden maksamat asomaksut indeksikorotuksineen. Asokodit eivät olleet itse sijoittaneet kohteeseen kuin murto-osan tuosta potista.

    Tässä puhutaan jo ryöstöstä.

    1. Onko todellakin noin? Julkisuudessa ei ole kauppahintaa näkynyt. Oikea hinta sielläkin olisi pitänyt olla omat sijoitetut varat lisättynä indeksikorotuksilla. Eli ne asunnot, jotka ovat aso-asukkailla asumisoikeusasuntoina, niistä olisi pitänyt sen15% (aikaisemmin 10%) asumisoikeusmakujen rahasumman siirtyä VVO:lta Asuntosäätiölle eli kaupan mukana olisi pitänyt siirtyä myös rahaa. Sitten taas kun osa niistä asunnoista oli ja o varmaan yhä edelleenkin vuokralla, niiden osalta VVO oli sijoittanut omaa rahaa, jonka saa huomioida kauppahinnassa indeksikorotettuna Eli itse asiassa kysymys kuuluu minkä verran kaupassa siirtyi asuntoja, jotka olivat vuokrattuina ja minkä verran niistä oli asumisoikeussopimuksilla? Sieltä voi sitten päätellä olisiko VVO:n pitänyt antaa rahaa kaupassa vai olisiko se saanut rahaa. Itse veikkaan, että VVO:n olisi pitänyt kaupan mukana antaa onkin veran rahaa.

  3. Ulkopuolisen on vaikea arvioida miten VVO:n sisällä on rahoja vuosien saatossa liikuteltu. VVO:n omaisuus on kuitenkin kertynyt valtion lainoittamista aravavuokrataloista, jotka ovat sittemmin vapautuneet rajoituksista. Huomioiden erityisesti VVO:n omistakunnan yhteiskunnallisen luonteen olisi moraalisesti ja myös suomalaisen yhteiskunnan kannalta oikein, että VVO:n pääomia käytettäisiin uusien kohtuuhintaisten asuntojen tuottamiseen. Mikäli huominen osingonjako toteutuu ei ammattiliittojen ja SDP:n kannata pitkään aikaan arvostella muiden tahojen osingonjakoja ja muita ylisuuria korvauksia.

    Ei voi välttyä ajatukselta, että meneillään on VVO:n likviidien varojen tyhjentäminen verovapaasti ennen VVO:n myyntiä ulkomaiseen omistukseen.

  4. VAV Asunnot Oy on myynyt tytäryhtiönsä VAV Asumisoikeus Oy:n yleishyödylliselle TA-Asumisoikeus Oy:lle.
    Tämäkin Aran hyväksymä ja luovutushinnan määrittelemä kauppa on perusteltua tutkia jälkikäteen.

  5. Tämä ara-eläkeyhtiö-ammattiliitto-vvo-sato-yh-ta-liittouma on suurin puhallus asukkailta/veronmaksajilta näiden kusettajien taskuu, mitä tällä tasola onSuomessa nähty ja koettu. VVO:n omistajat käärivät suurimman potin ja kyseisen yhtiön johto loput 1,4 miljoonaa – VVO:n alkuperäinen suunnitelma ei pitänyt olla tämmöinen mutta kuinkas kävi kun ahneus saavutti lakipisteensä….?

  6. Huvittavaa oli lukea Riku Aallon puolustautuminen kuinka nyt jaetaan vain omistajille rahat, joita aikoinaan sijoittivat myytyihin taloihin. Samalla perusteella voisi palauttaa asukkaiden sijoittamat korjausrahat. Tätä odotellessa……….

  7. Velkavipu on varmasti todella iso eli loppupeleissä omistajat eivät ole laittanut omia rahoja juuri lainkaan.

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi