Kokeile kuukausi maksutta

Sähköistysalan työtahti kiihtyy – suunnittelijoista kova kysyntä

Sähköistysalalla yleinen optimismi on vahvistunut viimeisen puolen vuoden aikana edelleen.

Sähköistysalalla yleinen optimismi on vahvistunut viimeisen puolen vuoden aikana edelleen.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL:n ja Sähkösuunnittelijat NSS:n yhteinen suhdannetiedustelu kertoo, että näkymät ovat sähköurakoitsijoiden osalta seurantajakson parhaiden vuosien tasolla ja sähkösuunnittelijoiden osalta koko suhdannekyselyhistorian parhaat.

Myönteistä virettä tuo asuntorakentaminen. Asuntotuotantoa pitää kasvualueena 41 prosenttia vastaajista ja 44 prosenttia uskoo asuntotuotannon tarjoamien työtilaisuuksien pysyvän nykyisellä tasolla.

Urakoitsijoiden odotukset ovat parantuneet eniten toimisto- ja liikerakentamisen osalta. Suunnittelijoilla suurimmat odotukset ovat asuntojen korjausrakentamisessa.

Jo useiden vuosien ajan suhdannetiedusteluissa ovat myönteisimmät odotukset koskeneet korjausrakentamista. Myös tällä kertaa yli 92 prosenttia vastaajista uskoo asuntojen ja muun korjausrakentamisen kasvavan tai vähintäänkin pysyvän ennallaan tulevana puolivuotiskautena.

Rakentamisen odotuksissa on suurta alueellista vaihtelua. Maakunnista parhaat näkymät ovat Varsinais-Suomessa.

Suunnittelutoimistojen tarjouskyselyt kasvussa

Sähkösuunnittelijat kertovat tarjouskyselyjen määrän lisääntyneen, mutta tilanne ei vielä ole yhtä hyvä urakoitsijoiden keskuudessa. Kokonaisuutena tarkastellen 72 prosentilla vastaajista tarjouskyselyiden määrä on kasvanut tai pysynyt ennallaan.

Työkannan osalta kehitys on myönteinen molemmissa vastaajaryhmissä. Työkannan mediaani on 4 kuukautta, joka on kuukauden pidempi kuin keväällä (maaliskuu 2016) toteutetussa kyselyssä.

Yritykset kaavailevat lisärekrytointeja

”Sähköinen talotekniikka on rakentamisen sektorilla vahvimmin kasvava toimiala, joka vastaa muun muassa nouseviin energiatehokkuus- ja käytettävyysvaatimuksiin. Ala tarjoaa osaaville henkilöille runsaasti mahdollisuuksia työllistyä ja yrittää”, STUL:n toimitusjohtaja Olli-Heikki Kyllönen sanoo.

Tämän suhdannekyselyn perusteella näyttäisi siltä, että sähköurakoitsijat ja -suunnittelutoimistot aikovat kasvattaa työntekijämääräänsä keskimäärin 4 prosentilla seuraavan puolivuotiskauden aikana.

Sähkösuunnittelussa on NSS:n toimitusjohtaja Risto Hiltusen mukaan tällä hetkellä pulaa kokeneista tekijöistä. Eläköitymisen myötä alalta on lähtenyt paljon väkeä.

”Alalle palkataan ihmisiä ammattikorkeakoulun penkiltä, ja heitä koulutetaan sähkösuunnitteluun. Ala tuntuu kiinnostavan nuoria, mikä on hyvä asia tulevaisuuden kannalta.”

Hiltunen sanoo, että eläköitymisestä huolimatta sähkösuunnittelutoimistojen henkilömäärä on noussut viimeisen parin vuoden aikana.

Kysely lähetettiin syyskuussa STUL:n ja NSS:n jäsenrekisteristä 1 693 sähköpostiosoitteensa ilmoittaneelle yritykselle. Tiedusteluun vastasi kaikkiaan 223 yritystä ja vastausprosentti oli 13.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Sähköistysalan työtahti kiihtyy – suunnittelijoista kova kysyntä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat