VVO jakaa Y-Säätiökaupan rahat omistajilleen – kymmenien miljoonien lisäosingot

VVO-konsernin hallitus on kutsunut koolle ylimääräisen yhtiökokouksen käsittelemään huikeaa lisäosinkoa.

Kojamon toimitusjohtaja Jani Nieminen.

Yhtiö on luopunut pitkien rajoitusten kohteista myytyään yli 8 000 asuntoa Y-Säätiölle.  Näihin myytyihin kohteisiin vuosikymmenten aikana sitoutuneet pääomat on tarkoitus nyt palauttaa omistajille, ja tämän mukaisesti yhtiökokoukselle esitetään 9 euron lisäosinkoa osakkeelta.

Y-Säätiökaupan Aran vahvistama omien varojen indeksikorjattu luovutuskorvaus oli yhteensä 68 miljoonaa euroa. Osinkoesitys on yhteensä 66,6 miljoonaa euroa pääomanpalautuksena.

Rakennusliitolle miljoonapotti

Ammattiyhdistysliikkeet saavat ison potin VVO:n pääomapalautuksista. Kesäkuun osakeluettelon tietojen mukaan Rakennusliiton ylimääräinen osinko on 5,5 miljoona euroa.

Metalliliiton ylimäärinen osinko on 6,5 miljoonaa euroa, JHL:n 5,8 miljoonaa ja Pron ylimääräinen osinko 5,0 miljoonaa euroa.

OAJ ja PAM saavat kumpikin 5,0 miljoonaa euroa pääomapalautusta. Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM:n osuus 4,0 miljoonaa euroa.

Suolarahoja saavat myös muun muassa Tehy (923 040 euroa) ja AKT:n( 587 520 euroa).

Tätä artikkelia on kommentoitu 10 kertaa

10 vastausta artikkeliin “VVO jakaa Y-Säätiökaupan rahat omistajilleen – kymmenien miljoonien lisäosingot”

  1. Laadukas tutkiva journalismi voisi selvittää paljonko ammattiliitot ovat sijoittaneet vuosikymmenien aikana VVO:aan omia pääomia. Summan pienuus voi yllättää. Julkisina toimijoina ammattiliitot voisivat myös oma-aloitteisesti nämä summat ilmoittaa.

    Käytännössä aravat on toteutettu lähes täysin vieraalla pääomalla, jolloin omia varoja ei ole liiemmin tarvittu. Nyt jaettavissa osingoissa lienee kyse mm. korjauksiin kerätyistä varoista.

    1. Nimimerkki Vastaaava mestari puhuu asiaa. Ammattiliitot eivät ole sijoittaneet omaa pääomaa niin paljon, että kyse voisi olla vain pääoman palautuksesta. Niin kuin Vastaava mestari kirjoittaa, ylimääräinen osinko on aivan ilmeisesti korjausrahaston rahaa, joka jäi yhtiöön, kun VVO myi vain kiinteistöt. Jos näin on, tämä ei mene lain mukaan. Korjausrahastoa kerätään vain korjauksia varten, ja rahastoon sijoitettu raha on käytettävä 10 vuoden kuluessa rahastoinnista.

      Tutkivalla journalismilla olisi todella työtä.

  2. Voisitteko vaihtaa tuon VVOn toimitusjohtajan kuvan toiseen? Näyttää niin omahyväiseltä huijarilta, että verenpaine iskee aina läpi katon?

  3. Arvatkaa kuka sai loput 1,4 miltsii? Se jaettiin joryn kesken, näin tietää puskaradio kertoa…

  4. on touhua, jeesustellaan yritys pamppujen veroparatriiseistä, mutta itse ollaan nostamassa verotonta osinkoa. Pahinta tässä on se että esim rakennusalan pienipalkkaiset ovat monasti vuokralla vvo:n sika hintaisissa kämpissä ja samat junnut maksaa vielä päälle liiton kiskuri maksuja… HUH HUH

  5. Tosi on, etteivät osakkeenomistajat eli eläkevakuutusyhtiöt ja ammattijärjestöt ole tarvinneet sijoittaa pääomia, joten niiden ”palauttaminen” osakkeenomistajille n vitsi, jolle sopii hevostenkin hillotolpalla nauraa. Ja Rakennusliittokin voi naureskella 5,5 milj. jälkeen ”syrjäytysmisuhanalaisille” ehdottamalleen tuntipalkalle.

  6. Erittäin hämmentävää, että keskustelua käydään siitä, onko asukkailta kerättyjen korjausvarojen tilittäminen omistajille arava- ja korkotukilainsäädännön mukaista vai ei. Temppu on täysin arava- ja korkotukilainsäädännön mukainen, siitä ei ole epäselvyyttä. Sen sijaan kyseessä voi hyvinkin olla Rikos lain 39/1889 luvun 36 2 § (24.8.1990/769) tarkoittama törkeä petos. Asiasta varmistamiseksi asianomistajien tulisi tuo asia saattaa oikeusjärjestelmän ratkaistavaksi.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat