Talotekniikka Johanna Aatsalo Ei kommentteja

Marcus Karstenille tuli lähtö Bravida Finlandista

Talotekniikkaurakoitsija Bravida Finland vaihtaa toimitusjohtajansa.

Bravida on hankkinut yrityskauppojen myötä sekä urakointia että kiinteistöhuoltoa.

Yhtiötä vuodesta 2014 johtanut Marcus Karsten on jättänyt tehtävänsä. Bravida Finland on valinnut väliaikaiseksi toimitusjohtajakseen Bravidan konsernijohtajan Mattias Johanssonin.

”Karstenilla on ollut tärkeä rooli yhtiön etabloitumisessa ja laajentumisessa Suomen markkinoille. Nyt yhtiö siirtyy uuteen vaiheeseen”, Bravida Finlandin talousjohtaja Leena Arimo kertoo Rakennuslehdelle.

Karstenin aikana Bravida on ostanut Suomesta kolme talotekniikkaurakoitsijaa eli Sähköpeko-yhtiöt, Halmesvaaran ja Asentaja Groupin. Keväällä 2015 ostettu Sähköpeko-konserni teki vuonna 2014 liikevaihtoa noin 75 miljoonaa euroa. Hieman myöhemmin Bravida osti ruotsalaisilta ja suomalaisilta sijoittajilta Halmesvaara-konsernin, jonka vuoden 2014 liikevaihto oli 22,6 miljoonaa euroa.

Viime vuoden joulukuussa Bravida hankki omistukseensa noin 13 miljoonan euron liikevaihtoa tekevän Asentaja Groupin.

Yrityskaupat ovat tuoneet yhtiölle markkinaosuutta, mutta eivät ole nostaneet sen liikevaihtoa ilmeisen odotetusti. Keväällä 2016 Bravida ilmoitti Rakennuslehden Suurimmat -kyselyssä, että sen vuoden 2016 liikevaihto oli noin 70 miljoonaan euroa. Suurimmat talotekniikkaurakoitsijat -listauksessa Bravida on Suomen viidenneksi suurin tate-urakoitsija, jonka ohi on kiilannut esimerkiksi Quattro Mikenti Group.

Bravida -konserni listattiin Tukholman pörssiin lokakuussa 2015. Karsten kertoi viime vuoden keväällä Rakennuslehden haastattelussa, että ruotsalaiset ovat hyvin määrätietoisia johtajia ja yhtiön johtamisjärjestelmä on vahvaa, systemaattista ja numero-orientoitunutta.

Yhtiön huoltokohteita ovat olleet esimerkiksi Spondan kohteiden kylmätekniikka, Ahlström Capitalin, Ilmarisen, Valion ja Aalto-yliopiston kiinteistöt.

Urakoinnissa yhtiön suurimpia asiakkaita ovat olleet esimerkiksi Lemminkäinen, SRV, Hartela, NCC ja Skanska sekä Luja.

 

Vastaa

Rakennuslehden pääuutisia