Rakentajat voivat törmätä purkutöissä vaarallisiin kemikaaleihin ja asbestiin.

AVI: Vanhat asbestipurkuvaltuutukset päättyvät tämän vuoden lopussa

Ennen vuotta 2016 myönnettyjen, niin sanottujen vanhojen asbestipurkutyövaltuutuksien voimassaolo aika päättyy tämän vuoden lopussa.

Kirjoittaja(t) Rakennuslehti

Ensi vuoden alusta lähtien asbestipurkutyö edellyttää uutta asbestipurkutyölupaa. Aluehallintovirasto voi myöntää luvan toistaiseksi, mikäli hakijalla on voimassa oleva lupa ja asbestipurkutyöhön liittyvä toiminta on vakiintunut ja asianmukaisesti hoidettua. Muussa tapauksessa lupa myönnetään määräaikaisena kolmeksi vuodeksi.

Asbestipurkutöitä saavat tehdä ja johtaa vain sellaiset työntekijät, jotka ovat saaneet hyväksytyn asbestipurkutyökoulutuksen ja rekisteröityneet.

Asbestipurkutyöntekijän ja -työnjohtajan pätevyysvaatimuksena on soveltuva ammattitutkinto tai sen osa. Lainsäädäntö ei edellytä erillistä, oppilaitoksen myöntämää pätevyyskorttia.

Jos työntekijä on suorittanut hyväksytyn koulutuksen asbestipurkutyöhön ennen 1.1.2011, hän saa tehdä asbestipurkutyötä tämän vuoden loppuun saakka. Voidakseen jatkaa työtään, työntekijällä pitää olla suoritettuna soveltuva ammattitutkinto tai sen osa.

Ammattitutkinnon suorittamisesta tulee ilmoittaa lupaviranomaiselle. Rekisteriä ylläpitää Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “AVI: Vanhat asbestipurkuvaltuutukset päättyvät tämän vuoden lopussa”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi