Kokeile kuukausi maksutta

”Mäkikyrön raportti ei nosta riittävästi esiin betonin lujuuskadon syitä”

Selvitysmies Tapani Mäkikyrön RT:lle tekemä raportti betonirakentamisen tilanteesta ei tuonut esiin perimmäisiä syitä betonin lujuuskatoon Turun eikä Kemijärven tapauksissa.

Pienessä, villissä betoniyrityksessä ei tarvita luottamusmiestä, päätteli työnantaja. Käräjäoikeus määräsi sakot, mutta hovioikeus kumosi ne, koska lain sisältö oli epäselvä. Saa nähdä ottaako korkein oikeus tapauksen harkintaansa. Kuva: Anne Kurki

Rakennusteollisuus RT ry:n Tapani Mäkikyröltä tilaama selvitys julkistettiin 14.11.17.

”Raportti on kattava. Siinä tulee hyvin esille, että kaikki tuotantoprosessin osapuolet ovat avainasemassa ja jokainen osapuoli voi aiheuttaa betonin laadun heikkenemisen. Toisaalta raportti tasapäistää osapuolten vaikutuksia eikä nosta riittävän selkeästi esiin syitä betonin lujuuskatoon”, Turun rakennusvalvontajohtaja Reima Ojala arvioi raporttia.

Hän sanoo, että työssä olisi voinut selvittää enemmän betonin lisäaineiden vaikutusten tutkimista, niiden ristiintestausta, seossementtien käyttöä sekä käytön järkevyyttä ja tarvetta.

”Odotan kovasti Liikenneviraston siltatutkimusten tuloksia ja Tukesin tänä vuonna lupaamaa uutta toimintamallia valmisbetonin markkinavalvonnaksi siten, että se olisi riittävän kattavaa, riskiperusteista ja ennakoivaa.”

Ojala sanoo, että alalla osataan valtaosin toimia hyvin. ”Rakennuttajan, suunnittelijan, betonin toimittajan ja työmaan tulee yhdessä suunnitella betonin valinta ja betonointityö. Betonireseptit tulee avoimesti toimittaa ainakin betonin tilaajalle.”

Kuka toteuttaa Mäkikyrön suositukset?

Ojala korostaa, että jonkun pitää huolehtia siitä, että Mäkikyrön raportin kahdeksan kehityssuosituksen valmistelu käynnistetään pian.

Lujabetoni oy:n toimitusjohtaja Mikko Isotalo on Ojalan kanssa samaa mieltä siitä, että betonikriisin esille nostaneiden kohteiden lujuuskato-ongelmien perimmäinen syy ei vielä varmuudella selvinnyt.

”Näkisin, että betonikriisin ytimessä on ollut paikallinen, yhteen valmistajaan kohdistunut ongelma. Melko isolla varmuudella myös pätee, että koko betonointiketju on epäonnistunut työmaata myöten Turun sairaalan projektissa. Outoa kuitenkin on, että elementtitehtaalta tulleissa, saman toimittajan betoneilla valetuissa rakenteissa on ollut lujuuskatoa. Mielestäni vielä ei ole selvinnyt loppuun asti, mikä sai aikaan Turun lujuusalenemat”, Isotalo sanoo.

Isotalo nostaa Mäkikyrön tärkeimmäksi huomioksi, että liian monet suhtautuvat betonointityöhön väärällä asenteella pitäen sitä kaikkien osaamana yleistyönä eikä ammattilaistyönä.

Yksittäistä ihmekeinoa ei ole

”Koko ketjun laadunvalvontaa, osaamista, asennoitumista ja koulutustasoa tulee parantaa”, Isotalo toteaa.

”Ei ole olemassa yksittäistä ihmekeinoa, jolla esiintyneet ongelmat ratkaistaan”, hän muistuttaa.

Isotalo arvioi, että uudet tehonotkistimet ja niihin sisältyvä ilmantuottopotentiaali pääsivät osittain yllättämään koko toimialan.

”Uskoisin, että asia on nyt tiedostettu ja testaamista tehdään niin tehokkaasti, että selkeästi liikaa ilmaa sisältävää betonia ei enää pääse rakenteisiin. Lujabetonilla olemme tehostaneet laadunvalvontaa yhdessä asiakkaiden kanssa ja lisänneet testaamista huomattavasti yli normien edellyttämien määrien. Myös uusia mittausmenetelmiä kehitetään.”

Ongelmabetonin toimittaja Rudus oy:n toimitusjohtaja Mikael Fjäder ei halua kommentoida, mitä yhtiö on tehnyt ongelman ratkaisemiseksi. ”En kommentoi laadun kehittämiseen liittyviä hankkeitamme julkisuudessa, sillä laatu on yksi keskeisimpiä kilpailutekijöitä alalla.”

Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtaja Jussi Mattilan mukaan betoninvalmistajat ovat testanneet laajasti lisäaineiden toimintaa sekä sekoitusajan ja kuljetuksen vaikutusta ilmanmuodostukseen.

”Se on aika luonnollista, jotta betonin tilaajat eivät palauta työmaalta liian suuren ilmamäärän sisältävää betonia.”

Mattila sanoo, että lisäpontimen valmistajille antaa se, että ilmamäärä voidaan mitata myös vasta kovettuneesta rakenteesta. Jos sieltä löytyy liikaa ilmaa, betonintoimittaja on palauttamista hankalammassa tilanteessa.

”Toki silloin päästään selvittelemään, onko ilma lisähuokosilmaa vai puutteellisesta tiivistyksestä johtuvaa tiivistysilmaa.”

Betoninvalmistajat tekivät ryhtiliikkeen

Mattila toteaa, että betoninvalmistajat ovat nykyään korostetun tarkkoja. Monet mittaavat hänen mukaansa ainakin vaativissa kohteissa jokaisen tai lähes jokaisen tehtaalta lähtevän kuorman ilmamäärän. Osassa kohteista ilmamäärä mitataan uudelleen vielä ennen valua.

”Monet valmisbetonintoimittajat ovat kymmenkertaistaneet laadunvalvontansa, mikä tarkoittaa henkilöresursseja ja siten myös mittausten määrää. Se kertoo ehkä parhaiten ryhtiliikkeestä”, Mattila toteaa.

Rakennusteollisuus RT ry:ssä rakentamisen kehityksestä vastaava Jani Kemppainen sanoo, että Mäkikyrön ehdotus betonin lujuuden romahtamisen estämisestä kaikissa tilanteissa on järkevää.

”Sitä suurempi vaikutus kantavien rakenteiden laatuun voi hyvinkin olla isojen kuntien rakennusvalvontojen 14.11.17 ilmoittamalla päätöksellä alkaa vaatia pätevän asiantuntijan lausuntoa kantavien rakenteiden laatusuunnitelmasta ja sen mukaisesta toteutuksesta.”

Kemppainen pitää tärkeimpänä betonin lujuuden varmistamista, jotta lujuuskatotapauksia ei enää tule. Seuraavana listalla on hyvien toimintatapojen edistäminen ja kantavien rakenteiden laatusuunnitelman mallipohjan luominen eri runkojärjestelmille.

Tätä artikkelia on kommentoitu 11 kertaa

11 vastausta artikkeliin “”Mäkikyrön raportti ei nosta riittävästi esiin betonin lujuuskadon syitä””

  1. En oikein ymmärrä Reima Ojalan näkemystä siitä, että selvitysmies olisi tasapäistänyt ongelmien syitä.

    Media on laittanut tämän pitkälti betoninvalmistajien piikkiin. Kuitenkin pahimmassa ongelmakohteessa eli Turun sairaalatyömaalla on ollut jopa lehtikuvissa näkyviä erittäin pahoja harvavaluja. Niissä kohdissa betonin ilmamäärä ja samalla lujuuskato on varmasti ollut täydet 100 %. Betoninvalmistajaa niistä lienee turha syyttää.

    Robust Air -tutkimus nosti ansiokkaasti esille sen, että lisähuokostettu ja notkistettu betoni vaatii tehokkaan sekoituksen. Kuinka tehokas sekoituksen pitää olla (teho x aika), riippuu lukuisista tekijöistä, mm lisäaineista, sekoittimesta, massan notkeudesta jne. Tähän kysymykseen tuskin on saatavissa laajallakaan lisätutkimuksella yleistettävissä olevia patenttivastauksia. Lisätutkimusten sijasta on paljon järkevämpää (tai oikeastaan välttämätöntä), että jokainen betoninvalmistaja on selvittänyt riittävän sekoitustehon omilla resepteillänsä, raaka-aineillansa ja sekoituskalustollansa.

    Nämä betonivalmistajien itse tekemät selvitykset johtavat markkinataloudessa siihen, että parhaiten (=varmimmin) toimivat lisäaineet yleistyvät ja epävarmimmat häviävät markkinoilta. On selvää, että kukaan betoninvalmistaja ei tieten tahtoen halua toimitta liian ilmapitoista betonia työmaalle. Ilmamäärä kun on helppo todeta jo tuoreesta massasta tarvittaessa palauttaa asemalle.

    Lisäksi on huomattava, että ainakin tällä tietoa vakavat ongelmat ovat olleet yksittäisitapauksia. Turun ja Oulun alueella tehdyissä useita kymmenia kohteita käsittävissä selvityksissä ei ole löytynyt yhtään uutta ongemakohdetta.

    Suomessa valetaan vuosittain noin 5 miljoonaa kuutiometriä betonia. Vakavissa ongelmakohteissa on ollut alle yksi promille tästä määrästä. Tällä en tarkoita vähätellä ongelmia, vaan totean vain, että kyllä valtaosalla tapauksista betonia osataan valmistaa ja valaa, kuten jutussakin todetaan.

    1. Asiansa ilmeisen hyvin tuntevalle Jussi Mattilalle kommentti:T3-sairaalan työmaalla tehtiin kymmeniä valuja, kunnes tuli yksi harvavalu. Onneksi tuli. Ilman sitä lujuusongelmaa ei olisi huomattu ja pahimmassa tapauksessa seuraukset olisivat aivan eri luokkaa.

      1. Asia ei taida olla ihan niin mustavalkoinen, että olisi vain onnistunutta valua ja harvavalua. Noiden ääripäiden välissä on laaja skaala eriasteisesti puutteellista tiivistystä. Harvavalu on äärimmilleen epäonnistunutta tiivistämistä.

        1. Tästä voi rivien välistä lukea, että väität Jussi koko TYKSin työmaan olevan puutteellista tiivistystä vaikka työmaalla oli vain yksi harvavalu. Tietääkseni toisaalla valmistetut elementtirakenteetkin purettiin lujuuskadon takia, miten selität tämän Jussi? Kuinka monta kuutiota tästä 5 miljoonasta kuutiometristä on P-luku betonia, joihin ongelmat käytännössä kohdistuvat? Entä Liikenneviraston tutkimukset betonisiltojen lujuuksista, ovatko kaikki vain yksittäistapauksia? Kuinka monta ongelmakohdetta on mistä ei edes tiedetä?

          1. Rivien väleistä voi toki itse kukin lukea, mitä haluaa. Lienee kuitenkin niin, että täysin tiivistetyn betonin ja näkyvän harvavalun välissä on laaja skaala eriasteisesti puutteellisesti tiivistettyä betonia.

            Liikenneviraston ensimmäisessä aallossa tutkimista 18 sillasta 12 täytti lujuusvaatimukset jo pienelläkin näytemäärällä, vaikka silloin vaaditaan reippaasti ylilujuutta. Loput 6 siltaa joutui jatkosyyniin sen johdosta, että näytemäärä oli liian pieni. Yhtään lujuuspuutesiltaa ei tietääkseni löydetty, vaikka media niin uutisoikin, kylläkin Liikenneviraston virheelliseen tiedotteeseen perustuen.

            93 siltaa käsittävän tutkimuksen tuloksista saadaan tietoa kuulemma vielä tämän kuun aikana.

  2. Entä olisiko mahdollista että betonista on loihdittu liian akateeminen tuote, ja kaikki yksinkertaisuus ja toimivuus on kadotettu ja piilotettu akateemisen typerän monimutkaisuuden alle. Käsittääkseni 30 – 40 vuotta sitten betoni miellettiin yksinkertaisena ja toimivana aineena, jolla onnistuneesti valettiin myös hyvinkin vaativia kohteita. Eivätkä rakennemassat voluumeineen ja vaatimuksineen ole käsittääkseni tuosta ajasta niinkään muuttuneet. Minusta nyt pitäisi katsoa peiliin ja tarvittaessa ottaa pari askelta taaksepäin, ettei mene lapsi pesuveden mukana. Vai luiskahtiko jo?

    1. Taka-askeleet ovat varmasti mahdollisia. Esimerkiksi 1950- ja 60-luvun sillat ovat kestäneet mielestäni kohtuullisen hyvin, vaikka säilyvyysvaatimuksia ei juuri ollut.

      Nyt tilanne on sellainen, että äärimmilleen viedyt säilyvyysvaatimukset saatetaan saavuttaa, jos kaikki onnistuu nappiin. Jos taas jotain menee pielee, tulos saattaa olla yllättävän huono, kuten on nähty.

      Selkeät ja kohtuulliset säilyvyysvaatimukset saattaisivat johtaa hallitumpaan laatuun.

      1. Onko Jussi todella niin, että pidät Suomen siltojen säilyvyysvaatimuksia ylimitoitettuina, äärimmilleen vietyinä vaatimuksina, joihin päästään vain satunnaisesti.

        Suosittelisin sinua tutustumaan esimerkiksi Ruotsin vastaaviin säilyvyysvaatimuksiin tarkemmin. Ruotsin suolarasitetuilta silloilta edellytetään pakkassuolarasitustestiä, jossa 56 kierroksen rapautuma on enintään 500 g/m2. Suomessa sillan päällysrakenteen kantavien osien P-lukuvaatimus on P30, joka vastaa juuri tuota Ruotsin rapaumarajaa. Suomessakin, mikäli P-lukumenettelyä ei haluta käyttää, laattakokeen testitulos tulee olla tuolloin enintään 500 g/m2. Vaatimuksemme ovat tässä suhteessa samat. Suomessa kelpoisuus voidaan todeta yksinkertaisimmin laskemalla pakkasenkestävyys betonin suhteitustietojen ja oikeiden laadunvalvontatulosten perusteella. Ruotsissa joka ikisestä sillasta (jopa eriaikaisista valuista) tehdään porakappaleista rapaumakokeet, joiden perusteella kelpoisuus todetaan 2 kuukautta kestävän testin perusteella.

        Olen ollut mukana siltojen betonirakenteiden laatuvaatimusten asettamiseen kohdennetuissa tutkimuksissa mukana yli 30 vuotta. Tuona aikana on tehty Liikenneviraston rahoittamina laajat tutkimussarjat betonin pakkassuolakestävyyden ja karbonatisoitumisen mallintamiseksi juuri siltojen oikeiden säilyvyysvaatimusten asettamiseksi. Noita tuloksia on käytetty myös Betoninormien laatimisessa kuten varsin hyvin tiedät. Vuosikymmenten kehitystyön tuloksena Suomeen on luotu järjestelmä (Betoni SYL3, nykyinen InfraRYL-ohjeisto), joka on toiminut erinomaisesti, kun kaikki betonirakentamisen osapuolet ovat siihen sitoutuneet. Kemijärven ja Turun tapauksia ei olisi koskaan edes syntynyt, jos betonin ennakkokokeet olisi tehty oikein asetettuja vaatimuksia noudattaen. Rakenteiden purkuja aiheuttaneet alilujat ja yli-ilmaiset betonit eivät olisi koskaan päässeet edes tuotantoon, mikäli ohjeita olisi noudatettu. Robust-Air tutkimuksessa todetaan: ”Liikenneviraston edellyttämät ennakkokokeet P-lukubetoneilla paljastavat oikein tehtynä mahdolliset ongelmat huokostuksen stabiiliudessa. Kokeita ei ole kuitenkaan aina tehty”. Tuossa viitataan ennakkokoevaatimukseen, jonka mukaan ilmamäärä on mitattava myös tunnin kuluttua sekoituksesta. Vaatimukseen, joka on ollut voimassa jo 25 vuotta.

        Mitä tulee 50- ja 60-luvun päätieverkon siltoihin, niin niiden pakkassuolarasitetut osat on jo uusittu ainakin kertaalleen. Myös betonin karbonatisoitumisesta aiheutuneet päällysrakenteen, välitukien ja maatukien alimittaisesta betonipeitteestä johtuvien raudoitusten korroosiovauriot ovat olleet jo 40 vuotta korjausohjelmissa. Eli minun mielestäni em. sillat eivät ole kestäneet olosuhderasituksia erityisen hyvin. Sen sijaan iloisena asiana voin todeta, että muutama vuosi sitten tehtiin VTT:n toimesta kenttäkarkoitus noin 20 vuotta käytössä olleiden noin 50 sillan reunapalkeista, joiden vaatimukset olivat vuoden 1992 P-lukuohjeen mukaiset. Tutkimustulosten mukaan rapaumat olivat enimmillään 1-2 mm/15…20 vuotta, joten noiden osalta voi odottaa jopa 100 vuoden käyttöiän täyttymistä. Tuo 100 vuotta on Liikennevirasto asettama kantavien vaikeasti korjattavien siltarakenteiden suunnittelukäyttöikä.

        On myös toinen asia, josta olen kovin iloinen. Näppituntumani mukaan valtaosa Suomen valmisbetonitehtaista osaa kaikesta RT:n kritiikistä (oletan, että Jussin kritiikki on myös RT:n kannan mukainen) huolimatta toimia asetettujen vaatimusten ja ohjeiden mukaisesti. Ongelmatehtaiden laiminlyönnit ovat valitettavasti tulleet myös näiden syyttömien laatuun panostaneiden tehtaiden synneiksi. Toivottavasti nuo tehtaat käyttävät osaamistaan markkinointivalttina.

        Olen eräissä yhteyksissä viimeisen vuoden aikana ottanut esille mahdollisuuden siirtyä länsinaapurin ohjeistukseen sillanrakentamisen osalta. Se olisi ratkaisu myös meidän nykyisten ”äärimmilleen vietyjen säilyvyysvaatimuksien” aiheuttamiin kansallisiin ongelmiin. Ratkaisu olisi paluuta neljännesvuosisadan takaiseen käytäntöön, jossa testitulosten saavuttua 3 kuukauden kuluttua saatettiin todeta betonin pakkasenkestävyys riittämättömäksi, jolloin urakoitsija maksoi arvonalennusta tilaajalle ja urakoitsija ja betonin valmistaja nahistelivat sitten keskenään kustannuksista, joskus jopa käräjillä. Jos Jussi haluat tuon menettelyn otettavaksi uudelleen käyttöön myös Suomessa, niin laitappa viestiä Liviin. Betonin valmistajien asema siinä ei juurikaan muutu ja samat ovat itse betoninkin vaatimukset eli vesisementtisuhde suunnilleen 0,42…0,45, semua 400 kg/m3 ja ilmaa 4-5 %. Mutta luulenpa, että urakoitsijataho ei taida oikein tykätä.

        Meidän tulisi aina muistaa, että P-lukumenettely on kokonaisuus, joka sisältää betonin valmistajan laatutoimet, Inspectan valvonnan, urakoitsijan laadunvalvonnan ja tilaajan valvonnan. Noista kerätyn dokumentaation perusteella tilaaja toteaa kohteen kelpoisuuden. Ja jos kelpoisuutta ei voida laatuaineiston perusteella luotettavasti todeta, niin sitten porataan. Noin yksinkertaista se on.

        1. Hienoa puhetta ammattilaiselta + on yllättänyt monet p luku betonin tekijät jo vuosia sitten

  3. Elähän nyt Seppo hermostu.

    Tarkoitan ylimitoitetuilla vaatimuksilla lähinnä huokosjakoa. Sen käyttö on osaltaan johtanut korkeiden ilmamäärien tavoittelemiseen, mikä ei ole johtanut parhaaseen mahdolliseen laatuun.

    Muutenkin laatuvaatimuksena huokosjako on melko heikkolaatuinen. Jos huokosjako ei täyty, betonin säilyvyys on mahdollisesti puutteellinen. Tosin betoni voi silloinkin olla kunnollista. Valmistajan kannalta tuollainen vaatimus on aika kohtuuton.

    Jos vaatimukset täyttävän betonin valmistaminen olisi niin helppoa kuin yllä kerrot, tilaajat voisivat luopua ennakkokokeista kokonaan ja tilata vain koostumuksen mukaista betonia. Enpä oikein usko, että sekään toimisi.

  4. Huokosjako on todella erittäin epäluotettava pakkassuolakestävyyden tutkimusmenetelmä, joka lisättiin yhdeksi ennakkokoevaatimukseksi vuoden 2004 betoninormiuudistuksen yhteydessä. InfraRYL-ohjeisiin se otettiin myöhemmin osittain syystä, että suora pakkassuolakoe oli Suomessa tehtynä erittäin kallis. Pahimmillaan kustannuksiltaan jopa kymmenkertainen huokosjakotestin kustannukseen verrattuna. Olen aina ollut sitä mieltä, että tuo joutaa infraohjeista roskakoriin ja sinne se lähitulevaisuudessa nähtävästi on menossakin. Sen korrelaatio suoran pakkassuolakokeen tai P-lukumenetelmän kanssa on todella heikko.

    Haluan lisäksi huomauttaa sinulle, että huokosjakovaatimus siltaohjeissa on ollut P30-betoneilla tasolla 0,25 mm (enimmäisarvo), joka saavutetaan normaalilla 4-5 % ilmamäärällä. Monet valmisbetonitehtaat esittelevät tuloksia tasolla 0,10…0,12, joka kertoo asiantuntijalle usean %-yksikön yli-ilmamäärästä. On myös ihmeellistä, että tuo huokosjakovaatimus talonrakennuskohteissa puhtaassa jäätymissulatusrasituksessa on selvästi tiukempi (0,22 mm rasitusluokassa XF3). Onko se sielläkin aiheuttanut ongelmia? Sopiiko sinulle, että se heitetään koko testimenetelmä myös talonrakennusalan normeista pois ja siirrytään sielläkin suoriin pakkaskokeisiin. Nähtävästi talonrakennuksessa ei koeta tuota infravaatimusta tiukempaa huokosjakovaatimusta ”äärimmilleen viedyksi säilyvyysvaatimukseksi”.

    Tahdon vielä selventää, että huokosjakovaatimus ei ole sallittu kelpoisuudentoteamismenetelmä siltakohteissa. Kelpoisuus siltakohteissa todetaan aina joko laskemalla P-luku suhteitustietojen ja mitatun ilmamäärän perusteella tai sitten käyttämällä suoraa pakkassuolarapaumakoetta. Huokosjakotestiä ei voi käyttää tähän tarkoitukseen silloissa ollenkaan. Talonrakennuskohteissa tuo sinunkin soimaamasi koe on sallittu myös kelpoisuuden osoittamisessa ja toteamisessa, jota te talopuolella kutsutte vaatimuksenmukaisuuden täyttämiseksi.

    Testimenetelmä, oli se mikä tahansa, ei ole suinkaan syy viimevuotisiin epäonnistumisiin. Jos ennakkokokeet olisi ylipäätään noissa tapauksissa tehty ohjeiden mukaisesti, olisi yli-ilmaongelma paljastunut, kuten Robust Air-raportissakin todetaan ja kuten olen näillä palstoilla jo yli vuoden yrittänyt kertoa.

    Ennakkokoekeet ovat tilaajan asettamia laatuvaatimuksia ja niistä ei todellakaan tulla luopumaan. Mutta koska ennakkokokeet ja jopa työnaikaiset laadunvalvontakokeetkin ovat joskus jääneet tekemättä, niin ainoa tapa silloin on todeta kelpoisuus lujuuden suhteen porakappaleista ja säilyvyyden suhteen suoralla pakkassuolakokeella jälkikäteen. Silloin ei ole muuta vaihtoehtoa. Tilaajalle ei riitä, että betoni olisi valmistajan vakuuttamaa koostumuksenmukaista laatua. Mutta tilaajalle kelpaa kyllä, että betoni on tilaajan asettamat laatuvaatimukset täyttävää.

    Kysyin 9.12 sinulta tässä mediassa: Mikä on sinun tai RT:n kanta siihen, josko Suomessakin siirryttäisiin siltojen osalta Ruotsissa käytössä olevaan menettelyyn? Siihen en saanut vastausta!!!!!

Vastaa käyttäjälle Seppo Matala Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat