Kokeile kuukausi maksutta

Nordic Miningin Fossum: Suomessa suositaan kaivosalaa Norjaa enemmän

Tänä keväänä malmia on etsitty Pohjanmaalta ennätystahtiin ja tehty uusia kairausennätyksiä. Kaustisille rakennetaan Euroopan suurin litiumkaivos ja -rikastamo ja Kokkolaan suuri kemiantehdas litiumhanketta varten. Hanketta ajaa kaivosyhtiö Keliber. Kuva: Keliber

Ulkomaalaisten sijoittajien kiinnostus suomalaiseen kaivosalaan on viime aikoina ollut selvässä kasvussa.

Yhtenä merkkinä tästä on tänään Helsingissä ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma ”Nordic Mining Investment Conference”, johon on kerääntynyt sijoittajia ja kaivosalan ammattilaisia eri puolilta maailmaa.

Yksi konferenssissa esiteltävistä hankkeista on Pohjanmaalle suunnitteilla oleva Euroopan suurin litiumkaivos.

Hanketta ajaa kaivosyhtiö Keliber, jonka suurin yksittäinen osakkeenomistaja on norjalainen Nordic Mining. Tämän toimitusjohtajan Ivar. S. Fossumin mukaan Keliber on edennyt projekteissaan suunnitellusti. Parhaillaan odotellaan ympäristö- ja rakentamislupia.

”Lähestymme rakentamisvaihetta, mikä merkitsee myös sitä, että tässä vaiheessa on tarvetta mittavalle rahoitukselle”, Fossum toteaa uutistoimisto Startelille.

Pörssilistautuminen suunnitteilla

Keliber suunnittelee edelleen pörssilistautumista, mutta aikataulua ei ole lyöty lukkoon. Myös muut rahoitusvaihtoehdot ovat toistaiseksi esillä.

”Tässä vaiheessa listautumisesta ei ole päätöstä, se on yksi vaihtoehdoista.”

Keliberin suunnitellut kaivokset sijaitsevat Kaustisella, Kruunupyyssä ja Kokkolassa, minne on tulossa myös litiumkemiantehdas. Asiakkaita löytyy akkuteollisuudesta ja litiumin tuotannon on määrä alkaa vuonna 2020. Parhaillaan hankkeesta tehdään kannattavuusarviota sijoittajia varten.

”Lähestymme rakentamisvaihetta, mikä merkitsee myös sitä, että tässä vaiheessa on tarvetta mittavalle rahoitukselle.”

Nordic Mining hankki 68 prosenttia Keliberistä vuonna 2008, mutta omistusosuus on laskenut viimeisimmän rahoituskierroksen myötä 22 prosenttiin.

Toiseksi suurin omistaja on 17,6 prosentin osuudella Tesi Industrial Management. Tesi on entinen Teollisuussijoitus, jonka taustalla on valtio. Yhteensä Keliberillä on osakkeenomistajia viitisenkymmentä.

Suomessa otollisempi maaperä kuin Norjassa

Fossumin mukaan kaivosalan yleinen sääntely-ympäristö on Suomessa suosiollisempi kuin Norjassa. Nordic Miningilla ei ole Keliberin lisäksi Suomessa muita kaivosalan projekteja, mutta Norjan länsirannikolla yhtiöllä on suurhanke eli Engebon titaanikaivos.

”Suomalaisten poliitikkojen suhtautuminen kaivosprojekteihin on paljon myönteisempää kuin vastaava suhtautuminen Norjassa. Suomessa on hallituksen tukema Mining Finland -ohjelma ja tietoinen strategia, jolla alalle tavoitellaan kasvua”, Fossum sanoo.

”Mining Finland” on Team Finlandin kasvuohjelma, jonka tavoitteisiin kuuluu lisätä kansainvälisiä investointeja Suomen kaivosalaan ja lisätä kaivosalan vientiä.

Fossumin mukaan myös Norjassa tavoitellaan kaivosalalle kasvua, mutta ei yhtä ponnekkaasti eikä kaivosala ole elinkeinopolitiikassa mitenkään etualalla. Sen sijaan huomio on keskittynyt perinteisiin öljy- ja kaasuprojekteihin.

Fossumin mukaan norjalainen media tarttuu myös ärhäkkäästi kaivosten ympäristöriskeihin. Paikalliset ympäristöjärjestöt ovat olleet huolissaan Engebon jätteiden kohtalosta.

”Kaivosalaan suhtautuminen on edelleen hiukan sitä tasoa, että tarvitaanko sitä todella. Kaivosala on myös Suomeen verrattuna todella paljon pienempi. Öljy-, kaasu- ja kalastusala ovat toistaiseksi paljon suurempia. Öljy- ja kaasuala tulevat kuitenkin supistumaan.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Nordic Miningin Fossum: Suomessa suositaan kaivosalaa Norjaa enemmän”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat