Kokeile kuukausi maksutta

Ensimmäinen uuden urakkamallin hanke meni Destialle

Destia on allekirjoittanut sopimuksen valtatie 4 parantamisurakasta välillä Kello–Räinänperä Liikenneviraston kanssa.

Kuva: Destia

Tiedotteen mukaan urakka toteutetaan suunnittele ja toteuta (STk) -urakkamuotona ensimmäistä kertaa Suomessa. Ennen rakennustöiden aloittamista asiakas ja urakoitsija kehittävät muun muassa suunnitelmaratkaisuja yhteisen kehitysvaiheen aikana.

Urakassa valtatie 4 parannetaan moottoritieksi välillä Kellon eritasoliittymä–Kiiminkijoki sekä keskikaiteelliseksi ohituskaistaksi välillä Kiiminkijoki–Räinänperä. Parannettavan tiejakson pituus on noin 18 kilometriä. Urakan tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta sekä liikenteen sujuvuutta.

Urakan kehitysvaihe jatkuu kesän ajan, minkä jälkeen rakennustyöt aloitetaan syksyllä puuston poistolla sekä riista-aidan siirrolla. Kokonaisuudessaan urakka valmistuu vuonna 2020.

”On hienoa olla mukana kehityksessä ja toteuttamassa parannusurakkaa uudella mallilla. Pääsemme hankkeessa hyödyntämään Destian monipuolista osaamista ja yhteistyötä, kun mukana urakassa ovat suunnittelun, rakentamisen sekä kiviaineksen osaajat”, Destian projektijohtaja Risto Lippo kertoo.

Kello–Räinänperä-projekti on osa valtatie 4 Oulu–Kemi-kehittämishanketta. Destia urakoi parhaillaan hankkeeseen sisältyvää Oulun kohdan parantamistöitä.

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “Ensimmäinen uuden urakkamallin hanke meni Destialle”

  1. Destia ei ole samalla viivalla kuin muut urakoitsijat. TVH/TVL:n perustuksille valtion omistama yhtiö, jolla on miljardihartiat, on totta kai aina taloudellisilta resursseiltaan ylivoimainen muihin urakoitsijoihin verrattuna.

    1. Destia myytiin jo 2014 Ahlström Capitalille.

  2. Eiköhän se AC kohta myy omistuksensa pois pilkottuna? Eihän se nykyaikana kannata pitää kannattamatonta sijoitusta kovinkaan pitkään.

  3. Destialla on edelleen oma säännöt, suosimista hankkeissa yms. Kaikki alalla toimijat tietää tämän. Ehkä muuttuu 10v päästä kun LiViltä eläköitynyt kaikki entiset ”Tielaitoslaiset”.

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat