Kokeile kuukausi maksutta

Lukitusyhtiö Iloq pohtii pörssilistautumista

Digitaalisen lukituksen yritys Iloq on päättänyt selvittää mahdollisuuksia osakkeidensa listaamiseksi Helsingin pörssiin.

Iloqin uusi S50-tuoteperhe hyödyntää NFC-teknologiaa ja älypuhelinta, mikä mahdollistaa käyttäjälle avaimesta luopumisen. Kuva: Iloq

Tutkittavana ovat myös muut mahdolliset vaihtoehdot yhtiön resurssien vahvistamiseksi sekä nopean kasvun ja kansainvälistymisen varmistamiseksi.

Yhtiö toteuttaa arviointiprosessin vuoden 2018 aikana. Siinä Iloqia avustaa Carnegie Investment Bank.

Iloqin liikevaihto vuonna 2018 oli 40,3 miljoonaa euroa ja tilikauden nettovoitto 7,2 miljoonaa euroa. Vuonna 2016 vastaavat luvut olivat 33,7 miljoonaa euroa ja 3,8 miljoonaa euroa. Kasvu oli vahvinta Saksassa ja Tanskassa.

”Markkina on murroksessa: digitaalinen lukitus valtaa alaa mekaaniselta lukitukselta. Tarvitsemme resursseja, jotta voimme reagoida nopeasti muuttuvassa markkinassa. Yhtiö harkitsee myös lisäpääoman hankkimista nopeuttaakseen kasvua ja kansainvälistymistä. Yhtiön hyvä rahoitusasema vahvistaisi myös riskinottokykyä”, Iloqin hallituksen puheenjohtaja Veijo Karppinen sanoo yhtiön tiedotteessa.

”Iloq tuo uuden NFC-teknologiaa ja älypuhelinta hyödyntävän Iloq S50 -tuotteen uuteen markkinasegmenttiin. Tämä tukee yhtiön kasvustrategiaa, mutta lisäksi vaaditaan lisäresursseja ja -panostuksia liiketoiminnan kasvattamiseksi globaaleille markkinoille. On selvää, että mahdollinen listautuminen myös vahvistaisi yhtiön asemaa ja lisäisi sen tunnettavuutta eri sidosryhmissä.”

Iloqin ratkaisut perustuvat sen itse kehittämiin teknologioihin ja omiin patentteihin, jotka mahdollistavat elektronisen lukituksen ilman paristoja tai kaapeleita. Yhtiö toi jo vuonna 2007 markkinoille elektronisen lukitusjärjestelmän, joka saa tarvitsemansa sähköenergian avaimen työntöliikkeestä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Lukitusyhtiö Iloq pohtii pörssilistautumista”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat