Kokeile kuukausi maksutta

VTT: Uusilla isoilla tuulivoimaloilla voisi kattaa Suomen koko sähkönkulutuksen – viisi kertaa tuottavampia kuin vanhat voimalat

Hyöty tulee pitkälle siitä, että uudet tuulivoimalat ovat tehokkaita myös heikolla tuulella.

Hyöty tulee pitkälle siitä, että uudet tuulivoimalat ovat tehokkaita myös heikolla tuulella.

Uuden sukupolven tuulivoimateknologia mahdollistaa tuoreen selvityksen mukaan kilpailukykyisen tuulivoimasähkön lisäämisen myös Suomessa.

Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n tutkimus väittää, että vaikka uusien isojen voimaloiden investointikustannukset ovat suuremmat kuin vanhan, niistä saatavat hyödyt potentiaalin kasvamisena ovat viisinkertaisia verrattuna vanhempaan teknologiaan.

VTT väittää, että tällä kustannusoletuksella uudella tuuliteknologialla voidaan kattaa koko Suomen sähkönkulutus, joka oli viime vuonna 86 terawattituntia. Vanhoilla olemassa olevilla tuulivoimaloilla potentiaali jää noin 16 terawattituntiin.

VTT:n tutkija Erkka Rinne toteaa selvityksessä, että maankäytön kysymyksillä ei myöskään ole yhtä suurta merkitystä kuin tähän saakka, koska uusi teknologia mahdollistaa taloudellisesti kannattavan tuotannon useammissa kohteissa.

Hyöty tulee pitkälle siitä, että uudet tuulivoimalat ovat tehokkaita myös heikolla tuulella.

Teknologia mahdollistaa korkeammat tornit

Maatuulivoimalat rakennetaan usein avarille paikoille, joilla tuulee riittävästi. Ongelmana on, että heikolla tuulella ei saada riittäviä tehoja.

Uusi teknologia mahdollistaa korkeammat tornit ja suuremmat roottorit eli pidemmät lavat, jolloin voimalat ovat riittävän tehokkaita myös heikolla tuulella. Samalla etuna on, että voimaloita voi sijoittaa vapaammin, esimerkiksi metsäisille alueille.

”Tuulivoimaa on Suomessa saatavilla riittävästi. Teknologia ja maankäytön rajoitukset vaikuttavat käytettävissä olevaan tuulivoimapotentiaaliin eli vuosittaiseen energiantuotantoon. Tärkeintä on päättää, kuinka paljon sitä hyödynnetään. Laajamittainen tuulivoiman hyödyntäminen edellyttää uudenlaisia ratkaisuja koko sähköjärjestelmään”, Rinne sanoo tiedotteessa.

Tuulienergiaan investoidaan edelleen maailmalla voimakkaasti. Maailmanlaajuisesti tuulivoiman osuus on noin neljä prosenttia sähkönkulutuksesta. Euroopassa on ylitetty kymmenen prosenttia.

Kuva lisätty klo 15.03.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “VTT: Uusilla isoilla tuulivoimaloilla voisi kattaa Suomen koko sähkönkulutuksen – viisi kertaa tuottavampia kuin vanhat voimalat”

  1. Vesivoima veks ja menetetyt lohijoet takas. Kieroudella ja viekkaudella varastetut jokien hallinta osuudet palautettava kanta väestölle. Sekä loppu säännöstelyille järville.

  2. Ja taas tätä propagandaa. Varastointikysymystä ei edelleenkään ole ratkaistu, koska akkuteknologia on riittämätöntä joten konventionaalista varavoimaa pitää rakentaa huippukysynnän mukaan varmistamaan, että sähköä on saatavilla myös silloin kun ei tuule.

    Älkääkä viitsikö puhua mistään ”kysyntäjoustoista”. Nykyaikaisessa digitalisoituneessa yhteiskunnassa sähköä ON OLTAVA saatavilla tarvetta vastaava määrä koko ajan, jollei sitten haluta heivata koko länsimaisen kehittyneen maailman käsitettä roskikseen ja liittyä vapaaehtoisesti takaisin kehitysmaaryhmään ”tuotantojoustoineen”, eli jatkuvine sähkökatkoineen. No, onneksi sentään saa dieselgeneraattoreita henkilökohtaiseksi varavoimakseen, koska niitä TODELLAKIN tullaan tarvitsemaan jos tämä hölmöily tästä vielä lisääntyy!

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat