Perttu Nousiainen ja Aki Haaro. Kuva: Anne Vatén / HS, Antti Hämäläinen

Nuorisosäätiön ahdinko syvenee – Ara hylkäsi rankaisutoimia koskeneen oikaisuvaatimuksen

Ara on hylännyt Nuorisosäätiön oikaisuvaatimuksen, joka koskee Aran päätöstä säätiön yleishyödyllisyysaseman peruuttamisesta.

Kirjoittaja(t) Mikko Kortelainen

Myös aravalainojen ehdollinen irtisanominen ja korkotuen lakkautus jäävät voimaan.

Ara kuitenkin hyväksyy Nuorisosäätiön vaatimuksen, jonka mukaan viime kesäkuun päätöstä yleishyödyllisyysaseman lakkauttamisesta ei panna täytäntöön ennen kuin asia on lainvoimainen.

Päätöksen lainvoimaisuuden puuttuminen ei kuitenkaan estä Araa tekemästä päätöstä Nuorisosäätiön aravalainojen irtisanomisesta ja korkotuen lakkauttamisesta, ellei syy nimeämisen peruuttamiseen ole poistunut ennen 4.12.2018.

Säätiö vetosi rahoitustoimien tilapäisyyteen

Nuorisosäätiö esitti oikaisuvaatimuksessaan, että säätiön hallinnossa Aran päätöksen jälkeen tapahtuneet olennaiset muutokset  pitäisi ottaa huomioon.

Säätiö myös vetosi oikaisuvaatimuksessaan siihen, että yleishyödyllisyyssäännösten vastaiset lainat ja vakuudet oli alun perin tarkoitettu tilapäisiksi. Säätiön mukaan toiminnan julkinen käsittely oli syy siihen, ette lainoja saatu purettua tarkoitetussa aikataulussa.

Nuorisosäätiö vetosi myös aikapulaan.

Aran mukaan väite yleishyödyllisyyssäännösten vastaisten lainojen ja vakuuksien tilapäisyydestä ei pidä paikkaansa.

Myös aikapulaa koskevat väitteet Ara torjuu. Virasto kertoo tehneensä päätöksen yleishyödylliseksi nimeämisen peruuttamisesta viisi kuukautta sen ajankohdan jälkeen, kun Nuorisosäätiö itse oli alun perin ilmoittanut tekevänsä toimenpiteet.

Ara pitää hyvänä, että rikoksista epäiltynä oleva entinen Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Aki Haaro ja entinen Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen eivät enää keväästä 2018 lähtien ole olleet Nuorisosäätiön hallinnossa.

Myös Nuorisosäätiön hallituksen vaihtuminen on Aran mukaan hyvä asia, samoin hallituksen aikaisempaa tarkempi toimenkuva säätiön toiminnan ja johdon valvonnassa.

Aran käsityksen mukaan 4.6.2018 annetun päätöksen jälkeen tapahtuneilla seikoilla ei kuitenkaan ole merkitystä arvioitaessa kesäkuisen päätöksen oikeellisuutta.

Lisäksi Ara huomauttaa, että Nuorisosäätiön johdon vaihtumisella ei sinällään ole merkitystä arvioitaessa yleishyödyllisyyssäännösten toteutumista.

Takaraja joulukuussa

Jos Nuorisosäätiön yleishyödyllisyyttä pystytä palauttamaan 4.12.2018 mennessä, Ara irtisanoo Nuorisosäätiön aravalainat ja lakkauttaa Nuorisosäätiölle maksettavan korkotuen.

Nuorisosäätiö ei myöskään voisi saada jatkossa enää korkotukilainoitusta tai Aran investointiavustuksia, jos säätiön yleishyödyllistä asemaa ei palauteta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Nuorisosäätiön ahdinko syvenee – Ara hylkäsi rankaisutoimia koskeneen oikaisuvaatimuksen”

Vastaa

Tilaa uutiskirje

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin. Lisätietoja

Kooste rakennusalan tärkeistä uutisista sähköpostiisi kolmesti viikossa. Saat myös kutsuja Rakennuslehden tapahtumiin.

Anna sähköpostiosoitteesi