Kokeile kuukausi maksutta

Peab sai 20 miljoonan rakennusurakan Jyväskylästä

Peab rakentaa Fennia Varainhoidon hallinnoimalle Erikoissijoitusrahasto Fennica Toimitilat I:lle 10660 kerrosneliön toimitilan Kankaan alueelle Jyväskylään.

Kuva: Arkkitehtitoimisto Laatio

Optimes Business Garden nousee osoitteeseen Paperitehtaankatu 9. Projekti käynnistyy syyskuussa 2018 ja valmistuu maaliskuussa 2020. Urakkasumma on 20 miljoonaa euroa.

Peabin Business Garden -toimitilakonseptin mukaisen uudenaikaisen toimitilakiinteistön vuokralaisiksi tulevat Landis+Gyr ja Jyväskylän Energia. Tulevat vuokralaiset ovat olleet tiiviisti mukana tilojen suunnittelussa. Yhteensä toimitiloihin muuttaa noin 550 henkeä.

”Hanke täyttää kaikki rahastomme vaativat sijoituskriteerit: hyvä sijainti, muuntojoustava moderni rakennus ja vahvat käyttäjät. Jyväskylän tasainen jatkuva muuttovoitto sekä keskimääräistä parempi talouskasvu lisäävät alueen vetovoimaa tehdä tänne investointeja. Uskon, että valmistuttuaan hanke parantaa entuudestaan rahastomme hyvää alueellista hajautusta suomalaisissa kasvukeskuksissa”, johtaja Timo Rantala Fennia Varainhoidosta kertoo tiedotteessa.

”Suunnitelmissa on jo myös hankkeen toinen vaihe, sillä uskomme vahvasti Business Garden –konseptin vetovoimaan”, yksikönjohtaja Timo Riikonen Peabilta toteaa.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Peab sai 20 miljoonan rakennusurakan Jyväskylästä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat