Finlandia-talon kellariin pääsi maanantaina aamupäivällä vuotamaan mittava määrä vettä. Päivystävä palomestari Petri Strandberg Helsingin pelastuslaitokselta arvioi, että vettä valui rakennuksen teknisiin tiloihin jopa noin 100 000 litraa.
Vesi oli peräisin rikkoutuneesta kaukolämpöputkesta.
Rakennuksen luota myös nousi taivaalle vesihöyrypatsas.
Energiayhtiö Helenin mukaan niin vesimassat kuin vesihöyrykin pääsivät karkaamaan kaukolämpöputkesta, johon oli tullut vuoto. Kaukolämpöputki sijaitsee Finlandia-talon ulkopuolella, mutta vesi pääsi valumaan kellaritiloihin putkikanavia pitkin.
”Vesi on saatu pumpattua pois”, palomestari Strandberg kertoi hieman ennen puoli kolmea iltapäivällä.
Vettä ehti pelastuslaitoksen arvion mukaan ryöpytä kellariin noin sata kuutiometriä eli 100 000 litraa. Jos kyseisen määrän vettä olisi poistanut perinteistä kymmenen litran ämpäriä käyttäen, olisi ämpäri siis pitänyt kiikuttaa vedellä täytettynä 10 000 kertaa ulos Finlandia-talosta
Vahingontorjuntaoperaatioon osallistui seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä. Hälytys Finlandia-talolle tuli hieman kello 11:n jälkeen.
Kaukolämpövuoto saatiin energiayhtiö Helenin mukaan eristettyä melko nopeasti muusta verkosta. Vuodon ei pitäisi sen mukaan vaikuttaa läheisten rakennusten lämmönjakeluun.
Pelastuslaitos määräsi sähköt katkaistavaksi turvallisuussyistä tietyissä osissa Finlandia-taloa. Mitään mittavaa haittaa ei kuitenkaan aiheutunut asiakastilojen puolelle.
Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen kertoo, että vesivahinko ei ole ainakaan toistaiseksi johtanut tapahtumien perumiseen rakennuksessa.
”Meillä on tälläkin hetkellä meneillään tilaisuuksia talossa”, Tolonen sanoi maanantaina alkuiltapäivästä samaan aikaan, kun palomiehet vielä pumppasivat vettä pois kellaritiloista.
Vasta myöhemmin selviää tarkemmin, mitä vahinkoa vesivuoto on mahdollisesti päässyt aiheuttamaan Finlandia-talon rakenteille.
Tätä artikkelia ei ole kommentoitu
0 vastausta artikkeliin “Finlandia-talon kellariin ryöppysi noin 100000 litraa vettä – kaukolämpöputki hajosi, tapahtumat jatkuvat normaalisti”