Kokeile kuukausi maksutta

Cervi Talotekniikka kävi yritysostoksilla – laajentuu Kymenlaaksoon

Cervi Talotekniikka on ostanut Kotkan Nuohous ja Ilmastointi oy:n. Kaupan myötä Cervin toiminta laajentuu nykyisten toimialueiden eli Uudenmaan ja Pirkanmaan lisäksi Kymenlaaksoon.

Cervi Talotekniikka on ostanut Kotkan Nuohous ja Ilmastointi oy:n. Kaupan myötä Cervin toiminta laajentuu nykyisten toimialueiden eli Uudenmaan ja Pirkanmaan lisäksi Kymenlaaksoon.

Cervi Talotekniikka on ilmanvaihtoalan yritys, joka ylläpitää olemassa olevia ilmanvaihtojärjestelmiä sekä uudistaa vanhentuneita ratkaisuja.

Yrityskaupan jälkeen Cervi arvioi vuoden 2019 liikevaihdokseen muodostuvan noin 9 miljoonaa euroa. Yrityksen viime vuonna toteutunut liikevaihto oli 6,3 miljoonaa euroa.

Kaupan myötä Cervin henkilöstö kasvaa 112 työntekijään, kun yrityksen palveluksessa aiemmin oli 106 työntekijää. Kotkan Nuohous ja Ilmastointi oy:n toimitusjohtaja Mika Mähönen jatkaa tehtävissään Cervin Kymenlaakson aluejohtajana.

Tavoitteena valtakunnallinen asema

Cervin tavoitteena on kasvaa viiden vuoden sisällä valtakunnalliseksi toimijaksi ja noin 250 hengen yritykseksi.

”Missiomme on luoda säästöä kiinteistön omistajille ja asuinviihtyvyyttä  asukkaille.  Yhdistyminen Kotkan Nuohous ja Ilmastointi oy:n kanssa antaa meille entistä paremmat mahdollisuudet palvella asiakkaitamme nopeasti ja laadukkaasti”, Cervi Talotekniikan toimitusjohtaja Petri Valve toteaa.

Valve kertoo Rakennuslehdelle, että ostopäätökseen vaikutti yhteisen toimialan lisäksi sopiva etäisyys Helsingistä sekä se, että Kotkan Nuohous ja Ilmastointi oy:llä oli halua lähteä kehittämään toimintaansa eteenpäin yhdessä Cervin kanssa.

”Yhdistyminen Cervin kanssa tuo asiakkaillemme entistä vahvemmat resurssit ja laajemman palvelutarjonnan etenkin kehittyneiden digitaalisten palveluiden ja tuotteiden ansioista”, Mika Mähönen puolestaan sanoo.

”Tämän lisäksi pystymme työnantajana entistä paremmin tarjoamaan nykyisille ja tuleville työntekijöille mahdollisuuden kehittyä työssä ja edetä uralla.”

Pääomasijoittaja auttaa kasvussa

Cervi tekee yhteistyötä pääomasijoittaja Saari Partnersin kanssa voidakseen laajentua nopeasti valtakunnalliseksi yritykseksi. Yhteistyö antaa Cerville myös mahdollisuuden investoida digitalisoitumiseen, joka on yrityksen tärkeimpiä tavoitteita.

”Saari Partnersin osakkailla on osaamista alueilla, joita halusimme Cervissä saada vahvistettua”, Valve sanoo Rakennuslehdelle.

”Näitä ovat esimerkiksi digitaalisuus, markkinointi ja viestintä ja talous. Yhteistyö Saaren kanssa luo Cerville mahdollisuuden kasvaa valtakunnalliseksi toimijaksi nopeammin”, Valve kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Cervi Talotekniikka kävi yritysostoksilla – laajentuu Kymenlaaksoon”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat