Kokeile kuukausi maksutta

Infraprojektin ei ole pakko mennä metsään, mutta Harrin on

”Jos et ole koskaan kaatunut, et ole ottanut riskiä kehittyäksesi”, sanoo YIT:n Infraprojektit-segmentin vetäjä Harri Kailasalo. Hän myöntää, että tuo ajatus sopisi hyvin yritystoimintaankin. Hänen kohdallaan kyse on kuitenkin maastopyöräilystä.

Maastopyöräily kehittää paitsi kuntoa myös taitoa ja tasapainoa. Harri Kailasalo on kaatunut parisataa kertaa ja oppinut joka kerta riskienhallintaa.

Harri on kaatunut satoja kertoja, ja ennen kuin pyörät paranivat, hän lensi usein myös ohjaustangon yli. Pääosa kaatumisista on kuitenkin tapahtunut pehmeillä poluilla, joten niistä on selvinnyt naarmuin ja mustelmin. Työpaikalla ei ole tarvinnut selitellä, minkä takia huuli on halki, sillä pomon harrastus tunnetaan.

Niin infrarakentaja kuin onkin, niin Harri Kailasalo viihtyy paremmin luonnossa kuin asfalttiteillä.

Kun Kauppalehti muutama vuosi sitten teki jutun Harrista, oli juttu otsikoitu ”Infraprojektin ei ole pakko mennä metsään”. Siihen olisi voinut lisätä, että Harria taas ei mikään pidä pois metsästä.

Juttuun poimitut johtamisteesit ovat selvästi jalostuneet maastopyöräilyretkillä:

”Johda tavoitteiden kautta. Määritä maali ja anna tilaa luovuudelle päästä maaliin. Edellytä huolellista ennakkosuunnittelua.”

”Seuraa projektin toteutumista systemaattisesti. Kuuntele pieniäkin signaaleja ongelmista ja reagoi ajoissa.”

Maastopyöräily on parhaimmillaan polkupyöräilyä

Vaikka Harrin laji on virallisesti maastopyöräily,  hänen kohdallaan voidaan kirjaimellisesti puhua polkupyöräilystä, sillä metsäautoteiden sijaan hän suuntaa retkensä mieluiten kapeille poluille. Amerikassa termi on singletrack mountain biking. Ero on hieman sama kuin maastojuoksulla ja polkujuoksulla.

”Kun ajat pitkin 20-50 senttiä leveää polkua juurakoiden ja kivien yli samalla puiden väleistä pujotellen, et voi keskittyä muuhun kuin ajamiseen. Aivot nollautuvat täysin”, hän kertoo ja jatkaa: ”Aikuisesta miehestä tulee pikkupoika, kun painutaan alamäkeen ja noustaan lentoon hyppyreistä.”

Lohjalla vuonna 2016 videoidussa maastopyöräilytapahtumassa näkee hyvin, mistä lajissa on kyse. Harri Kailasalo on kuski, jolla on oranssi takki, musta kypärä ja mustat housut. Pyörä on mustavalkoinen.

Riittävän hurjia mäkiä hän on käynyt hakemassa ulkomailtakin: Ranskan Alpeilta ja Ruotsin Åresta. Maailmalla hiihtokeskuksiin on tehty pyöräilyreittejä, joille pääsee kesälläkin hisseillä.

”Åressa on paljon perheitäkin ajamassa”, hän sanoo.

Laskettelurinteet tulivat Harrille tutuksi nuoruudessa. Maastopyöräily tuli silloin mukaan aluksi kesäharjoitteluna 1980-luvun lopulla. Kovin innostus pyöräilyyn syttyi, kun hän oli jo valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta.

Hän on aikuisiällä osallistunut 12 kertaa Suomen tunnetuimpaan maastopyöräilytapahtumaan Tahko MTB:hen. Tulokset ovat yhä parantuneet, vaikka 50 vuotta tulee tänä vuonna täyteen.

”Kunnon lisäksi vuosien aikana ovat kehittyneet myös taidot, ja pystyn menemään sujuvammin entistä pahempiin paikkoihin.”

Harri Kailasalo on osallistunut Tahkon maastopyöräilytapahtumaan 12 kertaa. 180 kilometrin matkalla rapa on usein roiskunut.

180 kilometrin kilpamatka on taittunut reilussa 11 tunnissa ja 120 kilometriä seitsemässä tunnissa. Maastossa jokaisen kilometrin eteen joutuu tekemään paljon enemmän töitä kuin maantiellä.

Vaikka Harri on ollut Tahkolla harrastajaryhmässä sijoituksillaan 10-20 parhaan joukossa, YIT:stä löytyy vielä kovempi maastopyöräilijä. Hankintatehtävissä työskentelevä Antti Kuitto oli viime vuonna cyclocrossissa Suomen mestari. Tuossa lajissa mennään vielä kovempaa, vaikka pyöriä kannetaankin välillä.

Haastattelussa cyclocrossin miesten Suomen mestari Antti Kuitto!

Mieli lepää ja kroppa saa treeniä

Maastopyöräily on Harrin mielestä erinomainen kuntoilulaji, jossa suorituksen pitkäkestoisuuteen yhdistyy sykettä kohottavat intervallit. Myös tasapaino kehittyy, sillä painonsiirroissa on mukana koko kroppa käsiä myöten. Satulassa ei hankalassa maastossa juurikaan istuta.

Tärkeää hänelle on myös luontoelämys. Pyöräillessä ehtii nähdä paljon luontoa, ja pyörä on niin äänetön, että hirvet ja peurat joutuvat usein yllätetyiksi. Harri on ajanut kilpaa myös mäyrän kanssa, joka hyppäsi ojasta yllättäen polulle ja päätti sitten hetken aikaa testata pyöräilijän vauhtia.

”Valitettavasti joka kesä myös muutama käärme jää renkaiden alle”, hän sanoo.

Maastopyörä ei ole lälläripyörä

Maastopyörät ovat muuttuneet koko ajan teknisemmiksi, turvallisemmiksi ja helpommin ajettaviksi. Kun Harri aloitti 1980-luvulla, käytössä olivat teräsrunkoiset, jousittamattomat pyörät, joissa oli vannejarrut. Jousitus tuli ensin eteen, ja nyt ajetaan täysjousitetuilla pyörillä, joissa voi olla hydrauliset tai sähköisesti säätyvät älyjouset. Myös vaihteet saa toimimaan sähköisesti ja penkin korkeutta voi säätää automaattisesti ennen alamäkeä.

Renkaiden kokokin on kasvanut, ja paksuilla läskirenkailla pääsee pakkasen kovettamilla talvipoluilla parhaimmillaan kovempaa vauhtia kuin kesällä, ja talvella lumi pehmentää kaatumisia.

”2-5 vuoden välein pyöriin tulee aina uutta härpäkettä, joka kiinnostaa insinööriä”, Harri kertoo.

Pyörät ovat hänellä vaihtuneet usein, mutta sähköavusteista pyörää hän on vasta kokeillut. ”Vauhti viehätti, mutta en ole sitä vielä ostamassa”, hän sanoo. Hän on kuitenkin huomannut, että moni matkailuyrittäjä on hankkinut sähköavusteisia pyöriä, koska niillä kaikenlaiset harrastajat saa vietyä vaivattomimmin mäkien ja vaarojen päälle.

Harrilla on nyt kaksi maastopyörää. Hiilikuitukiekolla varustettu XC-maastopyörä painaa vain reilut kymmenen kiloa. Toisena kulkupelinä on hieman raskaampi vahvasti jousitettu enduro-pyörä, jolla voi laskea mäkiä. Kolmantena on maantiepyörä, jolla 37 kilometrin työmatka Kirkkonummelta Helsingin Oulunkylään sujuu vauhdikkaasti pari kertaa viikossa.

Kelpo maastopyörän saa Harrin mukaan kahdella tuhannella eurolla, mutta innokkaan harrastajan pyörään saa uppoamaan helposti 5000-7000 euroa ja jos oikein haluaa hifistellä grammojen ja tekniikan kanssa, päästään 10 000 euroon. Moottoriurheiluun verrattuna puhutaan silti pikkurahoista.

”Ja itse maastopyöräily on ilmaista ainakin meillä Suomessa”, Harri sanoo. Maailmalla toki saattaa joutua maksamaan kansallispuistomaksun, ja Etelä-Afrikassa hän maksoi myös oppaalle.

Koiranulkoiluttaja on maastopyöräilijän paras ystävä

Harrille tutuimmat pyöräilymaastot löytyvät Kirkkonummen Meikosta. Hän kiittelee kaikkia koiranulkoiluttajia, jotka ovat tehneet ne polut, joita pyöräilijätkin käyttävät. Siksi hän tervehtii aina iloisesti, kun näkee koiranulkoiluttajia luonnossa.

Suurilla kaupunkiseuduilla, joissa koiria riittää, onkin hänen mukaansa parhaat polut. Hyviä polkuja löytyy muun muassa Espoon ja Helsingin keskuspuistoista, Oittaalta ja Pirttimäestä.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella Fiskarsiin on rakennettu 60 kilometriä pitkä maastopyöräilyyn suunniteltu Trail Center, ja erinomainen pyöräilyynkin sopiva reitti on 30 kilometriä pitkä Poronpolku Lopella.

Moni harrastaja laittaa nettiin omat reittinsä muiden nähtäville. Hyviä vinkkejä saa myös Fillari-lehdestä, josta on tullut varsinainen maastopyöräilylehti.

Harri harrastaa pyöräilyä myös vaellusreiteillä. Esimerkiksi Alpeilla on jo hyväksytty, että pyöräilijät mahtuvat hyvin samoille reiteille kävelijöiden kanssa. Suomen kansallispuistoissa tähän ollaan vasta heräämässä.

Suomessa 135 kilometriä pitkä Karhunpolku Lieksassa on yksi suosikeista. Ulkomailla suosikki on Kapkaupunki, josta Harri muistaa parhaiten sen, kun simpanssit ihmettelivät alla polkevia pyöräilijöitä.

Maastopyöräilyn syntysijoilla Kaliforniassakin  Harri on käynyt pyöräilemässä, samoin Italian Toscanassa. Työnjako lomamatkalla on usein se, että Harri käy pyöräilemässä aamulla ja perheen ehdoilla ollaan sitten iltapäivä.

”Aamulla ehtii heittää kolmen tunnin lenkin ennen kuin perhe herää”, hän sanoo. Silloin poluilla ei tapaa juuri muita kuin koiranulkoiluttajia.

Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa

2 vastausta artikkeliin “Infraprojektin ei ole pakko mennä metsään, mutta Harrin on”

  1. Numeroiden mukaan Harrin vetämät liiketoiminnat ovat olleet myös vahvasti ”metsässä”.

  2. Ihan mukava henkilöbrändäysartikkeli. Edellisen kommentoijan kanssa samaa mieltä. Noilla tuloksilla olisi saattanut kenkä heilahtaa jo aikaa sitten pienemmissä yhtiöissä.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Viimeisimmät näkökulmat