Kokeile kuukausi maksutta

Peikon liikevaihto kasvoi vuonna 2018 viidenneksen, tulos heikkeni

Betonirakenteiden liitososia tekevän Peikko Groupin liikevaihto kasvoi viime vuonna lähes 20 prosenttia uudelle ennätystasolle. Samalla yhtiön kannattavuus kuitenkin heikkeni.

Peikko investoi viime vuonna muun muassa Pietarin-tehtaansa laitteisiin. Kuva: Peikko

Yhtiön mukaan palvelutason ylläpitäminen sekä panostukset tuotantokapasiteettiin ja prosesseihin aiheuttivat ylimääräisiä kustannuksia, joilla oli negatiivinen vaikutus kannattavuuteen.

Peikon kokonaisinvestoinnit jatkuivat viime vuonna edelleen erittäin korkeina ja olivat yli 20 miljoonaa euroa. Vuonna 2017 ne olivat 21 miljoonaa. Tärkeimpiä investointeja olivat muun muassa 30000 neliömetrin tehdaskiinteistön osto Bukarestissa Romaniassa ja Pietarissa Venäjällä sijaitsevan tehtaan kone- ja laitehankinnat. Vuoden 2018 kolmannen neljänneksen aikana Peikko aloitti myös uusien tehdastilojen rakentamisen Ras Al Khaimahissa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa.

”Vuoden 2019 tavoitteenamme on jatkaa kasvua, mutta maltillisesti. Tuomme vuoden aikana useita uusia tuotteita markkinoille. Rakennusalan suurimmassa tapahtumassa huhtikuussa, Saksan Bauma-messuilla, lanseeraamme jo kaksi uutta tuotetta”, Peikko Groupin toimitusjohtaja Topi Paananen kertoo tiedotteessa.

Peikko Group 2018/2017

  • Liikevaihto, milj. euroa 224,8/187,7
  • Tulos ennen korkoja ja veroja, milj. euroa 7,9/10,1
  • Taseen loppusumma, milj. euroa 149,6/123,3
  • Henkilöstö keskimäärin 1778/1558

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Peikon liikevaihto kasvoi vuonna 2018 viidenneksen, tulos heikkeni”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat