Kokeile kuukausi maksutta

12 koiran ryhmä nuuhkimaan valtion kiinteistöjä – K9-koiraryhmä on osa jättisatsausta sisäilmaan

Senaatti on rekrytoinut palvelukseensa 12 sisäilmakoiran ryhmän.

Espanjanvesikoira Rysä valmiina palvelukseen. Kuva: Senaatti
Kuuntele juttu

Valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt on julistanut nollatoleranssin sisäolosuhdeongelmille. Se investoi 250 miljoonaa euroa sisäilman parantamiseen tähtääviin korjaustoimiin seuraavan neljän vuoden aikana.

Osana ennakoivaa toimintaa Senaatti on rekrytoinut palvelukseensa 12 sisäilmakoiran ryhmän.

Perinteisesti koirat ovat valtiolla työskennelleet poliisin ja tullin palveluksessa, mutta nyt niille on auennut uusi ura myös sisäilmakoirina.

Vuoden alussa toimintansa aloittaneessa K9-ryhmässä työskentelee viisi Senaatin sisäilma-asiantuntijaa ja 12 koiraa.

Ryhmä vahvistaa erityisesti Senaatin tekemää ennaltaehkäisevää työtä, jossa mahdolliset sisäolosuhteisiin vaikuttavat viat pyritään havaitsemaan ennen kuin ongelmia on päässyt syntymään.

Koira osoittaa tarkemman tutkimuksen tarpeen

Ryhmän 12 koiraa on koulutettu tunnistamaan mikrobien aineenvaihduntatuotteiden hajua. Ne tekevät sekä ennakoivia kierroksia että selvittävät havaittuja hajulähteitä.

Sisäilmaepäilyissä koira paikallistaa mahdollisen ilmavuotopaikan nopeasti rakenteita rikkomatta, ja tarkemmat tutkimukset voidaan kohdistaa oikealle alueelle. Jos koira ei ilmaise tiloissa mitään, voidaan tutkimukset keskittää muualle.

”Koiran tehtävä on osoittaa tarve tarkempaan tutkimukseen ja alustavasti paikallistaa mahdollinen mikrobiongelma. Koirat merkkaavat erittäin herkästi todella pienetkin havainnot, eikä merkkaus vielä tarkoita vauriota – tilankäyttäjien ei siis kannata säikähtää, jos törmäävät työpaikallaan sisäilmakoiraan”, ryhmän vetäjänä toimiva Senaatti-kiinteistöjen erityisasiantuntija Risse Koponen kertoo.

Hän käynnisti Senaatin koiratoiminnan vuonna 2015 kouluttamiensa belgianpaimenkoirien Nessin ja Maikun kanssa.

”Koiratutkimus ei ole koskaan ainoa tutkimusmenetelmä. Käytössämme on myös kattava mittauslaitteisto, jonka avulla voimme tutkia kerralla yli kymmentä erilaista suuretta, kuten ilman pienhiukkasia, häkää, hiilidioksidia tai kosteutta.”

Nuuhkiminen on raskasta puuhaa

”Sisäilmakoiralla pitää olla suuri työskentelyhalu ja keskittymiskyky. Koiran on nautittava sille annetuista tehtävistä, eikä sen keskittyminen saa herpaantua, vaikka tilassa olisi esimerkiksi vieraita ihmisiä tai muuta hälinää”, projektityöntekijä Emilia Rainetoja kertoo.

Hän toimii espanjanvesikoirien Rysän, Loukun ja Simon ohjaajana.

Kun sisäilmakoira saapuu kiinteistöön, ohjaaja vie sen sopivaan paikkaan ja lähettää koiran tutkimaan. Intensiivinen haistelu on koiralle hyvin raskasta. Siksi sisäilmakoira työskentelee tehokkaasti noin 20 minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen se tarvitsee yhtä pitkän tauon.

Usein ohjaajalla on mukana vähintään kaksi koiraa, jolloin työ ei keskeydy, kun toinen koira lepää.

K9-ryhmä on osa 250 miljoonan euron satsausta

Koiraryhmän perustaminen on osa Senaatti-kiinteistöjen uudessa strategiassaan julistamaa nollatoleranssia sisäolosuhdeongelmille.

”Tarkoitamme nollatoleranssilla ennen kaikkea kokonaisvaltaista toimintakulttuuria ja asennetta, jolla sisäolosuhdeongelmiin suhtaudutaan. Pyrimme estämään sisäolosuhdeongelmien syntymistä vahvalla ennaltaehkäisevällä työllä ja nopealla reagoinnilla. Sisäilmakoirilla on tässä merkittävä rooli”, Senaatti-kiinteistöjen operatiivinen johtaja Juha Lemström kertoo.

Sisäolosuhdeongelmista aiheutuu valtiolle työtehoon, terveyteen ja kiinteistötalouteen liittyviä kustannuksia vuosittain 120 miljoonaa euroa.

”Seuraavan neljän vuoden aikana kasvatamme huomattavasti sisäilmakorjauksiin käytettäviä määrärahoja ja investoimme 250 miljoonaa euroa sisäilman parantamiseen tähtääviin korjaustoimiin. Tuloksena ongelmista aiheutuvien kustannusten on määrä pienentyä 40 miljoonalla eurolla vuoteen 2022 mennessä. Kiinteistön käyttäjille sisäolosuhteisiin panostaminen tarkoittaa turvallisempaa ja tuottavampaa työympäristöä”, Lemström sanoo.

Koiratoiminnan lisäksi Senaatilla on monipuolisesti erilaisia toimintatapoja ennakoivaan sisäolosuhdetoimintaan.

Yhtenä toimintamallina on Senaatin kehittämä kiinteistöjen katsastusmalli. Katsastustulosten perusteella kohdennetaan muun muassa sisäilmakorjauksia ja priorisoidaan peruskorjaustarpeet.

Lisäksi hyödynnetään kiinteistöihin tuotavia mittauslaitteita ja rakennuksiin asennettavia antureita, jotka tuottavat tietoa sisäolosuhteista reaaliaikaisesti.

 

Tätä artikkelia on kommentoitu 4 kertaa

4 vastausta artikkeliin “12 koiran ryhmä nuuhkimaan valtion kiinteistöjä – K9-koiraryhmä on osa jättisatsausta sisäilmaan”

  1. Senaatti käyttää puudelin pyörähtämässä talossa ja niin on todistettu, että sisäilmaongelmaa ei ole🤣

    1. Äläst ny. Karvaset kaverit kun on paitsi kivoja, niin myös tarkkanenäsiä. Eli luulenpa tosta olevan ihan oikeetakin hyötyä.

  2. Onko tuo nyt ihan toiminnan ydinaluetta? Moniko yksityinen kiinteistönomista ostaa 12 koiraa ja palkkaa niille ulkoiluttajat, kun tämän palvelun voi myös ostaa tarpeen mukaan.

  3. Kaikkeen kivaan sitä rahaa laitetaan, että tulisi kampaviineri mammoille parempi olo

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat