Kokeile kuukausi maksutta

Bravida kävi taas yritysostoksilla

Bravida vahvistaa asemaansa Keski-Suomen alueella ostamalla LVI-palveluihin erikoistuneen yrityksen.

Kuva: Bravida

Ostettavalla Jyväskylän LVI-palvelu oy:llä on 10 työntekijää, ja sen liikevaihto on noin 1,8 miljoonaa euroa.

Yrityksen osaamisalueena on kaukolämpö, lämpö, käyttövesi, viemäröinti sekä niihin liittyvät asennus-, saneeraus-, huolto- ja kunnossapitopalvelut.

”Bravidalla on selkeä strategia kasvaa Suomessa. Yritysoston kautta meistä tulee entistä vahvempi service-palveluiden toimittaja Keski-Suomen alueella”, Bravida Finlandin toimitusjohtaja Marko Holopainen kertoo tiedotteessa.

”Jyväskylän LVI-Palvelu on hyvin toimiva LVI-huoltoyritys, jolla on asiantunteva henkilöstö ja johto. Saamme hyvän pohjan kehittää toimintaamme yhdessä.”

Ostetun yrityksen toimitusjohtaja Arto Kokkonen jatkaa Bravida Finlandissa Keski-Suomen Service-yksikön johtajana

”Tämä järjestely antaa meille loistavat kasvumahdollisuudet ja siten pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistäkin monipuolisempaa palvelua”, Kokkonen sanoo.

Yrityskauppa astuu voimaan 31. toukokuuta.

Tämä on Bravidan kuudes yritysosto Suomessa. Vuonna 2015 Bravida osti Peko-konsernin sekä Halmesvaara-konsernin. Tämän jälkeen Bravida on kasvanut ostamalla Asentaja Groupin, Adison Oy:n sekä Ab Hangö Elektriska – Hangon Sähkö Oy:n.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Bravida kävi taas yritysostoksilla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat