Kokeile kuukausi maksutta

Ara-vuokrat nousivat inflaatiota vähemmän – matala korkotaso hillitsee korotuspaineita

Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät Kova ry:n jäsenyhteisöillä vuokrataso on kehittynyt maltillisesti vuosina 2017-19.

Ara-kohteiden vuokrat ovat nousseet maltillisesti.

Kovan vertailun mukaan Ara-vuokra-asuntojen vuokrat ovat nousseet vähemmän kuin keskimääräinen inflaatio yhteensä vuosien 2017 ja 2018 aikana.

Kovan jäseninä tuolloin olleilla 34 vuokrataloyhtiöllä asuntomäärällä painotettu keskimääräinen vuokrankorotus vuodesta 2017 vuoteen 2019 on ollut noin 1,5 prosenttia. Järjestön tiedotteen mukaan euroissa mitattuna tämä tarkoittaa noin 0,17 euron neliövuokran korotusta kuukautta kohden.

Näistä Kovan jäsenistä kaksi ei ole korottanut vuokria lainkaan vuosien 2017-2019 aikana. Kuudella Ara-asuntokannan keskivuokra on laskenut vuodesta 2017 vuoteen 2019, enimmillään lähes viisi prosenttia. 15:lla vuokrat ovat nousseet tänä aikana yhteensä enintään 3 prosenttia.

Järjestön jäsenet toimivat omakustannusperiaatteella, eli asuntojen vuokratasot perustuvat todellisiin kustannuksiin. Suurin selittävä tekijä vuokrankorotuksissa ovat tulevat asuntokannan korjaukset ja hoitomenojen kasvu. Sen sijaan korkotason mataluudesta johtuva pääomamenojen aleneminen on hillinnyt vuokrankorotuspaineita tai jopa laskenut vuokria.

Iso osa peruskorjausiässä

”Kovan jäsenet ovat olleet vahvasti kohtuuhintaisuuden asialla, vaikka kiinteistöjen hoitomenot ovat kasvaneet ja lisäksi iso osa kiinteistöistä on peruskorjausiässä. Onneksemme matala korkotaso ja sen myötä alentuneet rahoituskulut ovat auttaneet pitämään vuokrien nousua kurissa. Kovan jäsenten vaikuttavuus perustuu suurelta osin omakustannusperiaatteen noudattamiseen ja se hyödyttää suoraan jäsentemme asunnoissa asuvia vuokralaisia, järjestön toiminnanjohtaja Jouni Parkkonen sanoo.

Kovan kaikkien nykyisten jäsenten asuntomäärällä painotettu valtion tukemien vuokra-asuntojen omakustannusperusteinen keskivuokra on 11,44 euroa neliöltä kuukaudessa vuonna 2019. Asuntomäärällä painotettu yhteisöjen vuokrankorotus vuodelle 2019 on keskimäärin 0,8 prosenttia. Keskivuokrien muutokset vaihtelevat yhteisöittäin -1,70 ja 5 prosentin välillä. Kovan nykyisistä jäsenistä 18 yhtiötä ei ole korottanut vuokria lainkaan vuodesta 2018 vuoteen 2019.

Kovan jäsenten kuluvan vuoden keskimääräinen vuokrataso vaihtelee yhteisöittäin, ja on 7,54-15,06 euroa neliöltä kuukaudessa. Pääosalla jäsenistä vuokraan sisältyy internetyhteys ja osalla myös vesimaksu. Vuokratasoon vaikuttaa asuntokannan ikä, asuntojen keskimääräinen pinta-ala ja asuntojen sijainti.

Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät Kova ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokranantajien valtakunnallinen edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestö. Kovan jäseninä on kunnallisia vuokrataloyhtiöitä, nuorisoasuntoja ja kehitysvammaisille tarkoitettuja asuntoja valtakunnallisesti rakennuttavia yhteisöjä sekä muita yleishyödyllisiä toimivia vuokrataloyhtiöitä ja -säätiöitä. Osa yhteisöistä omistaa myös palvelu- tai opiskelija-asuntoja.

Kovalla on 50 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä 197 000 vuokra-asuntoa, joissa asuu yli 320 000 henkilöä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Ara-vuokrat nousivat inflaatiota vähemmän – matala korkotaso hillitsee korotuspaineita”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat