Kokeile kuukausi maksutta

SRV:n kouluhanke Espoossa on edennyt peruskiven muuraamiseen

Hankkeen kustannusarvio on noin 39 miljoonaa euroa. Valmista on tarkoitus olla toukokuussa 2021.

Havainnekuva tulevasta koulukeskuksesta. Kuva: SRV/Arkkitehtitoimisto Perko

Espoon Leppävaarassa muurataan tänään 29. elokuuta koulukeskus Monikon peruskivi.

Kolmikerroksiseen koulukeskukseen toteutetaan tilat ruotsinkieliselle päiväkodille ja alakoululle sekä suomenkieliselle päiväkodille, alakoululle ja yläkoululle. Tiloihin on arvioitu tulevan kaikkiaan yli 1 300 lasta, ja koulukeskuksen laajuus on noin 15 000 bruttoneliömetriä.

Hanke sisältää vanhan suojellun koulurakennuksen peruskorjauksen sekä sen yhteyteen toteutettavan uudisrakennuksen rakentamisen. Hankkeen kustannusarvio on noin 39 miljoonaa euroa.

Hanke toteutetaan yhteistoimintaan perustuvalla hankintamallilla, jossa Tilapalvelut-liikelaitos ja SRV ovat kehittäneet tiiviissä yhteistyössä koulusuunnitelmat, jotka vastaavat käyttäjien tarpeita ja hankkeen tavoitteita kustannustehokkaasti.

Uuden koulukeskuksen tieltä on purettu Veräjäpellon, Veräjäkulman ja Leppävaaran laajennus- ja siirtokoulu, lukuun ottamatta vuonna 1939 valmistunutta suojeltua koulun vanhinta osaa. Suojeltu osa peruskorjataan ja modernisoidaan nykyaikaisten vaatimusten mukaisesti osaksi uutta rakennusta.

Oppilaat pääsevät kouluun syksyllä 2021

Hanke käynnistyi kehitysvaiheella maaliskuussa 2018, ja koulukeskuksen rakentaminen käynnistyi maanrakennus- ja paalutustöillä maaliskuussa 2019.

Uuden koulurakennuksen seinät alkavat nousta syyskuun alussa ja sisävalmistustyöt päästään aloittamaan alkuvuodesta 2020.

Kokonaisuudessaan Leppävaaran uusi koulukeskus valmistuu arviolta toukokuussa 2021, ja oppilaat aloittavat koulunkäynnin uusissa tiloissa elokuussa 2021 uuden lukuvuoden käynnistyessä.

Monikon lisäksi SRV rakentaa parhaillaan pääkaupunkiseudulla kouluja Helsingin Lauttasaaressa sekä Maununnevalla ja Kirkkonummella.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “SRV:n kouluhanke Espoossa on edennyt peruskiven muuraamiseen”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat