Kokeile kuukausi maksutta

Konkari palasi välitysfirman toimitusjohtajaksi: ”Välittäjät eivät katoa mihinkään, mutta laatua on nostettava”

Kiinteistömaailma vaihtoi omistajaa ja Risto Kyhälä palasi kiinteistönvälitysyhtiön toimitusjohtajaksi.

Asuntokauppa on murroksessa.

Danske Bank kertoi 3.9.2019 myyneensä Kiinteistömaailman kotimaiselle osakeyhtiölle, jonka osakkaina ovat Risto Kyhälä sekä yhtiöittensä kautta Arto Martonen, Kenneth Kaarnimo ja Merasco Real Estate. Pankki jatkaa yhteistyötä Kiinteistömaailman kanssa ”strategisena kumppanuutena”.

Kyhälä on Kiinteistömaailman uusi toimitusjohtaja. Hän toimi Huoneistokeskuksen toimitusjohtaja vuosina 2005-2012.

Kyhälä painottaa Rakennuslehdelle digitalisaation ja datan hyödyntämisen tärkeyttä välitystoiminnassa. Hän jakaa kiinteistönvälityksen kahdeksaan eri lohkoon. ”Niitä voidaan digiteknologialla helpottaa, nopeuttaa, nostaa laatua, vähentää virheitä ja lisätä tietoa.”

Dataa pitää hänen mielestään pystyä hyödyntämään nykyistä paremmin. ”Tiedon hyödyntäminen on meidän bisneksessä vielä lapsenkengissä.”

Kyhälän mukaan kaupan tekeminen on tehtävä asiakkaalle helpoksi. Mobiiliratkaisut ovat tärkeitä.

Laatua on pystyttävä Kyhälän mukaan nostamaan.

”Halutaan, että kiinteistönvälittäjät pystyvät nostamaan osaamistaan ja palvelun laatua.”

Sähköisiä asuntokauppoja

Kiinteistömaailma tekee ensimmäisen sähköisen asuntokaupan perjantaina.

”Sähköinen asuntokauppa on hieno juttu, ensimmäinen kunnon digiloikka. Asuntokauppa voidaan nostaa irti ajasta ja paikasta. Se on kova juttu.”

Kyhälä tulee toimitusjohtajaksi tilanteessa, jossa kiinteistönvälitys on uudenlaisessa kilpailutilanteessa. ”On hyvä, että nyt haastetaan erilaisella ajattelulla ja pohdinnalla.”

Kyhälä arvioi, että kiinteistönvälittäjä ei katoa mihinkään. Teknologialla voidaan tukea hyvää henkilökohtaista palvelua.

”Osaamisen taso nousee ja käytettävissä oleva tieto kasvaa.”

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Konkari palasi välitysfirman toimitusjohtajaksi: ”Välittäjät eivät katoa mihinkään, mutta laatua on nostettava””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat