Kokeile kuukausi maksutta

Työntekijän käsi irtosi työtapaturmassa -sakot toimitusjohtajalle, työpäällikölle ja maanrakennusyhtiölle

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut maanrakennusurakointiyhtiön toimitusjohtajan ja työpäällikön sekä yrityksen sakkoihin vakavasta työtapaturmasta.

Käsiteltävänä olleessa tapauksessa oli kyse yhteisen rakennustyömaan päätoteuttajan yhteensovittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä.

Pääurakoitsija ei ollut käräjäoikeuden mukaan huolehtinut vesiputken koron laskemisen ja valmiin vesiputken koeponnistuksen yhteensovittamisesta siten, että siitä ei olisi aiheutunut vaaraa työmaalla työskenteleville työntekijöille.

Työmaalla korjattiin väärään korkeuteen asennetun vesiputken korkoa samaan aikaan, kun valmiiseen putkiston osaan suoritettiin koepaineistus.

Koeponnistuksen yhteydessä putken liitoskohta petti ja noin 800 millimetriä leveä valurautainen putki liikkui noin 1,5 metrin matkan ja lennätti putken päällä ollutta kivimurskaa ilmaan. Se osui vesiputken välittömässä läheisyydessä työskennellyttä työntekijää käsivarteen ja hänen koko kätensä irtosi.

Käräjäoikeus katsoi pääurakoitsijana toimineen yhtiön toimitusjohtajan ja työpäällikön laiminlyöneen työnantajan huolehtimisvelvollisuutta, koska he eivät olleet riittävällä tavalla huolehtineet siitä, että koeponnistus ja koron lasku voitaisiin tehdä turvallisesti vaarantamatta työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä.

Toimitusjohtaja ja työpäällikkö saivat kukin maksettavakseen 15 päiväsakkoa. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi yhtiölle 8 000 euron yhteisösakon, koska toisena tekijänä oli yhtiön toimitusjohtaja ja teko osoitti, että yhtiön toiminnassa ei ollut noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Työntekijän käsi irtosi työtapaturmassa -sakot toimitusjohtajalle, työpäällikölle ja maanrakennusyhtiölle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat