Kokeile kuukausi maksutta

Bonava Suomi käynnistää yt-neuvottelut ja aikoo vetäytyä Oulusta – siellä ”kannattamatonta bisnestä jo pitkään”

Bonavan Suomen toimintojen ”strateginen tarkastelu” johtaa muun muassa yt-neuvotteluihin ja alaskirjauksiin.

Bonavan hitaskohde Helsingissä. Kuva: Bonava

Asuntorakentaja Bonava tiedottaa, että se on päättänyt käynnistää uudelleenjärjestelytoimia kannattavuuden parantamiseksi. Yhtiö suunnittelee yhtenä toimena vetäytymistä Oulun seudulta, jossa tuloskehitys on jo jonkin aikaa ollut heikkoa.

”Oulussa on ollut kannattamatonta bisnestä jo jonkin aikaa. Meillä ei ole siellä enää yhtään kohdetta. Viimeisin valmistui viime vuoden lopussa”, Bonava Suomen toimitusjohtaja Juuso Hietanen sanoo.

Aikaisemmin Bonavalla oli Oulussa runsaasti asuntokohteita.

Hietanen ei pysty kommentoimaan tällä hetkellä markkinanäkymiä, sillä pörssiyhtiönä sillä on käynnissä tulosjulkistusta edeltävä hiljainen jakso.

Lisäksi Oulun projekteissa alaskirjataan kehityskustannuksia.

Uudelleenjärjestelyihin sisältyy lisäksi alaskirjauksia, jotka liittyvät toisaalta yhtiön ydinliiketoiminnan ulkopuolelle jäävien kahden tontin kehityskustannuksiin ja toisaalta muualla Suomessa valmistuneisiin projekteihin.

Osana tarkastelua on kehitetty myös sisäisiä prosesseja, jotka liittyvät tuotannonaloituksiin, kustannusten hallintaan ja projektinjohtamiseen.

Jopa 60 henkilöä uhkaa lähtöpassit

Yhtiöstä kerrotaan, että uudelleenjärjestelytoimilla ja volyymin laskulla saattaa olla henkilöstövaikutuksia, jotka voivat johtaa enimmillään 60 työntekijän vähennykseen. Näiden suunnitelmien johdosta Suomessa aloitetaan yhteistoimintaneuvottelut henkilöstön edustajien kanssa tammikuun puolivälissä.

Yt-neuvottelut kestävät helmikuun lopulle saakka.

Hietasen mukaan Bonava työllistää Suomessa noin 350 henkilöä. Kaikki ovat toimihenkilöitä.

Suunnitelmat eivät kosketa Bonava Suomen työmaahenkilöstöä, laskentaa, PKS- ja Helsinki yksiköitä, Tampereen ja Turun projektinjohtajia eivätkä pääkaupunkiseudun ja Turun operatiivista hankintaa.

Bonavan Suomen toimintojen uudelleenjärjestely aiheuttaa kertaluonteisen 15 miljoonan euron kustannuksen tämän vuoden 2019 viimeisellä vuosineljänneksellä.

Juttua korjattu: uudelleenjärjestely aiheuttaa 15 miljoonan euron kertaluonteisen kustannuksen vuoden 2019 viimeisellä vuosineljänneksellä eikä tämän vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Bonava Suomi käynnistää yt-neuvottelut ja aikoo vetäytyä Oulusta – siellä ”kannattamatonta bisnestä jo pitkään””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat