Kokeile kuukausi maksutta

Kontiolle on nimitetty uusi toimitusjohtaja

Maailman suurimpiin kuuluva hirsirakennusten valmistaja Kontio on valinnut yhtiölle uuden toimitusjohtajan.

Suomen kuuluisin hirsikokonaisuus on Pudasjärven hirsikoulukampus. Kuva: Juha Sarkkinen

Kontiotuotteen hallitus valitsi tehtävään DI Mika Rytkyn. Hän on aloittanut tehtävässä osa-aikaisesti pääsiäisen jälkeen ja päättää samalla oman yrityksensä M-Advice oy:n toimeksiantoja. Kokopäiväisesti hän aloittaa viimeistään kesäkuun alussa.

Rytky on työskenellyt aiemmin ylemmän johdon konsultointitehtävissä Lontoossa. Sitä ennen hän on työskennellyt esimerkiksi Kontion omistajan PRT-Forestin ja Nordic Tankin konsernijohtajana, PKC Groupin varatoimitusjohtajana sekä yli kahdenkymmenen yrityksen hallituksen puheenjohtajana tai jäsenenä.

”Mika Rytkyn vahva kokemus useiden yritysten vaativista johtotehtävistä ja toimiminen myös konserninjohtajana PRT-Forestissa, johon maailman suurin hirsitalovalmistaja Kontiotuotekin kuuluu, antavat hänelle erinomaiset valmiudet tehtävään. Tunnemme Mika Rytkyn entuudestaan ja tiedämme hänet taitavaksi ja monipuoliseksi johtajaksi. Olemme vakuuttuneita, että Mika pystyy viemään Kontion entistä parempaan menestykseen.” Kontiotuotteen hallituksen puheenjohtaja Tero Ylinenpää sanoo Kontion tiedotteessa.

”Kontiotuote Oy elää haasteellista aikaa ja yhtiö tarvitsee selkeän käänteen ja uudenlaisen toimintamallin. Toisaalta yhtiössä on myös paljon vahvaa osaamista ja kokemusta, joiden varaan tulevaisuutta on hyvä rakentaa. Lähden innostuneena uudistamaan Kontiota yhdessä henkilöstön, asiakkaiden ja kumppaniemme kanssa”, tuleva toimitusjohtaja Mika Rytky kertoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kontiolle on nimitetty uusi toimitusjohtaja”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat