Korona kuristaa puutuoteteollisuutta – yli puolet yrityksistä joutumassa lähikuukausina lomautuksiin

Kyselyn mukaan puutuoteteollisuudessa pandemian vaikutusten pahin vaihe on vasta edessä ja sen vaikutus on merkittävä.

Korona iskee mm. kalustevalmistajiin, kun asennuskohteisiin ei päästä entiseen tapaan. Myös tilauksia on siirretty jo eteenpäin.

Koronapandemia synkistää myös puutuoteteollisuuden tilannetta. Tuoreeseen kyselyyn vastanneista yrityksistä jopa 60 prosenttia on lomauttamassa henkilöstöään kolmen kuukauden kuluessa ja monissa yrityksissä lomautukset ovat jo käynnissä.

Puolet vastaajista kertoo, että yrityksen tilanne heikkenee nopeasti ja on kuukauden kuluttua huono tai erittäin huono. Kolmen kuukauden aikajänteellä vastaava osuus on jo kaksi kolmannesta. Synkimmät näkymät ovat huonekaluteollisuudessa.

Tiedot perustuvat Puutuoteteollisuus ry:n kuluvalla viikolla (6.4.–8.4.2020) tekemään kyselyyn, joka oli suunnattu huonekalu-, kaluste-, rakennuspuusepän- ja taloteollisuuden sekä kestopuu- ja lämpöpuuteollisuuden yrityksiin.

Ala työllistää suoraan lähes 30 000 henkilöä. Kyselyyn vastasi lähes 150 toimialan yritystä.

Yrityksistä 83 prosenttia raportoi kysynnän heikentyneen. Samalla aiemmin tehtyjä tilauksia ja hankkeita siirretään eteenpäin. Lisäksi asennustyöt ovat vaikeutuneet, koska asiakkaan tiloihin ei päästä.

Oman henkilöstön sairastuminen tai karanteenit eivät vielä ole merkittävä haitta. Suojavarusteiden saatavuutta kuitenkin korostetaan.

Kyselyn mukaan puutuoteteollisuudessa pandemian vaikutusten pahin vaihe on vasta edessä ja sen vaikutus on merkittävä.

Rohdoksi tarjotaan mm. tilapäistä arvonlisäveron laskemista kotimarkkinoille saatetuille tuotteille sekä ARA-lisäkäynnistysavustuksen välitöntä aktivointia MAL-alueiksi pyrkivissä kaupungeissa. Lisäksi tarvitaan määrärahojen nostoa infrarakentamiselle ja kunnossapidolle huomioiden myös liikenneinfran puurakentamisohjelman toimenpiteet.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Korona kuristaa puutuoteteollisuutta – yli puolet yrityksistä joutumassa lähikuukausina lomautuksiin”

Jätä kommentti