Tampereen Tammelan stadionin toteuttajaksi on valittu Pohjola Rakennus. Rakennushankkeeseen kuuluu stadionin lisäksi asuinkerrostaloja.
Tampereen Tammelan stadionin rakennushankkeeseen kuuluu noin 6 500 paikkaisen jalkapallostadionin lisäksi asuin-, pysäköinti- ja liiketiloja. Suunnitelmien mukaisesti stadionin rakentaminen alkaa vuonna 2021, rakennustyöt kestävät noin kaksi vuotta ja se valmistuu vuonna 2023.
Stadionista ja siihen liittyvästä muusta rakentamisesta järjestettiin arkkitehtuurin ideakilpailu, jonka voitti vuonna 2014 JKMM Arkkitehdit Hattutemppu-nimisellä ehdotuksellaan.
”Tammelan Stadion on poikkeuksellisen merkittävä hybridi, jollaisia on rakennettu kansainvälisestikin vielä varsin vähän. Hanke yhdistää rohkealla ja luovalla tavalla julkiseen jalkapalloareenaan liiketilaa ja asumista”, sanoo Tammelan stadionin pääsuunnittelija Samuli Miettinen.
Toteutus allianssimallilla
Stadion toteutetaan allianssimallilla, jossa Tampereen kaupunki, JKMM ja Pohjola Rakennus jatkavat yhdessä kehitysvaihetta tavoitteenaan eri osapuolten tavoitteet täyttävät ratkaisut, joilla toteutusvaihe voidaan käynnistää.
”Kun saimme mahdollisuuden osallistua hankkeen tarjouskilpailuun, oltiin heti sillä mielellä, että tämä halutaan toteuttaa. Meillä on vaadittavaa osaamista allianssimalliin, monimuotoisen stadionin rakentamiseen sekä tietenkin asuinrakentamiseen”, sanoo Pohjola Rakennuksen varatoimitusjohtaja Miika Oksanen.
Oksasen mukaan Tammela on Tampereen hienoimpia kaupunginosia.
”On aivan mahtavaa, että sinne saadaan uusi futisstadion sekä samalla merkittävä määrä uudisrakentamista”, hän sanoo.
Pohjola Rakennuksen toteutukseen stadionin lisäksi kuuluvalla Salhojankadun puolella on kilpailun viitesuunnitelmassa rakennusoikeutta noin 8 500 kerrosneliömetriä, joista asuntoja tulee olemaan noin 7 000 kerrosneliömetriä sekä liiketiloja ja stadionin tiloja noin 700 kerrosneliömetriä.
Uusien asuntojen suunnittelutyöt on aloitettu ja suunnittelijat on saatu valittua.
Tätä artikkelia on kommentoitu 2 kertaa
2 vastausta artikkeliin “Tampereen Tammelan stadionin urakka meni Pohjola Rakennukselle”
Kai siihen tehdään samalla vaivalla kattokin. Sitä kattoa aletaan kuitenkin jossakin vaiheessa kaipaamaan!
Tuo ”havainnekuva” on täyttä paskaa. Alue ei tule näyttämään tuolta yhtenäkään päivänä valmistumisensa jälkeen.