Kokeile kuukausi maksutta

Asuinrakentamisen aloitukset ja luvat kasvoivat syksyllä

Rakennushankkeita aloitettiin heinä-syyskuussa 11,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen aloitukset kuitenkin kasvoivat 9,4 prosenttia. Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä kasvoi 13,1 prosenttia, mutta muun rakentamisen lupamäärä väheni 19,6 prosenttia. Vahvan alkuvuoden ja syksyn aloitusten seurauksena tilavuuden liukuva vuosisumma oli lokakuussa 7,7 prosentin kasvussa vuoden takaiseen nähden.

Tilastokeskuksen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2020 heinä-syyskuussa 7,7 miljoonaa kuutiometriä, 11,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä kasvoi ajanjaksolla 13,1 prosenttia ja muuhun kuin asuinrakentamiseen myönnetty kuutiomäärä puolestaan väheni 19,6 prosenttia. Rakennuslupien kuutiomäärän vähenemiseen vaikutti eniten liike- ja toimistorakentamisen 48,2 prosentin lasku viime vuoteen verrattuna.

Asuinrakentamisessa kasvua

Asuinrakentamiseen myönnettiin rakennuslupia vuoden kolmannella neljänneksellä yhteensä 2,6 miljoonaa kuutiometriä, 13,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kerrostaloille myönnetty kuutiomäärä kasvoi 42,0 prosenttia. Pientalojen kuutiomäärä väheni 13,4 prosenttia vuodentakaisesta.

Rakennuslupia myönnettiin heinä-syyskuun aikana kaikkiaan 8 586 asunnolle. Määrä oli 21,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan aloitettiin kaikkiaan 10 813 asunnon rakentaminen ja asuntoja valmistui 10 471 kappaletta.

Rakennustuotannon volyymi väheni

Käynnissä olevan rakennustuotannon kiinteähintainen arvo eli volyymi väheni heinä-syyskuun aikana 6,8 prosenttia vuodentakaisesta. Asuinrakentamisen volyymi väheni 5,4 prosenttia ja muun kuin asuinrakentamisen volyymi 7,8 prosenttia. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin 9,6 miljoonan kuutiometrin edestä, 11,1 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuinrakentamisen aloituksia oli 9,4 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Lokakuun ennakolliset tiedot

Tilastokeskus julkaisee toistaiseksi ennakollista tietoa aloitetuista rakennushankkeista. Tätä aikasarjaa on saatavilla vuodesta 2018 lähtien.

Ennakollisten tietojen mukaan aloitettujen rakennushankkeiden liukuva vuosisumma kasvoi lokakuussa 2,4 prosenttia syyskuuhun verrattuna. Vahvan alkuvuoden ja syksyn aloitusten seurauksena tilavuuden liukuva vuosisumma oli lokakuussa 7,7 prosentin kasvussa vuoden takaiseen nähden.

Helsinki, Tampere ja Turku

Helsinki
Helsinki
Turku
Turku
Tampere
Tampere

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Asuinrakentamisen aloitukset ja luvat kasvoivat syksyllä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat