Kokeile kuukausi maksutta

Kreate teki viime vuonna kelpo tulosta – viimeinen neljännes hieman edellistä vaisumpi

Kannattavuus oli kunnossa ja hankkeiden osalta vuosi 2020 oli yhtiölle yksi merkittävimmistä.

Kreatella oli viime vuonna useita merkittäviä työkohteita. Yhtiö urakoi mm. Lauttasaaren sillan peruskorjausta Helsingissä.

Kevään korvalla pörssiin listautunut infrarakentaja Kreate oli viime vuonna hyvässä vedossa, vaikka koronapandemia rokotti hieman myös sen tilauskantaa.

Yhtiö teki vuonna 2020 liikevaihtoa 235,3  miljoonaa euroa (221,1/2019) ja sen tilauskanta oli 134,9 (177,2) miljoonaa euroa. Käyttökate oli 14,0 (14,9) miljoonaa euroa eli 6,0 (6,7) prosenttia liikevaihdosta.

Loka–joulukuussa liikevaihto kuitenkin laski edellisvuoden vastaavaan, poikkeuksellisen vahvaan jaksoon nähden ja oli lopulta 62,0 (72,1) miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Timo Vikström on saldoon kuitenkin tyytyväinen.

”Poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta myös kannattavuutemme säilyi jo kolmatta vuotta hyvällä ja alan keskimääräistä kannattavuutta korkeammalla tasolla. Toimintaympäristö lähti paranemaan vasta kolmannen vuosineljänneksen loppupuolella. Viimeisellä neljänneksellä palattiin erityisesti julkisten tarjouspyyntöjen osalta lähelle aiempien vuosien tasoa”, hän toteaa tiedotteessa.

Hankkeiden osalta vuosi 2020 olikin Kreatelle yksi merkittävimmistä. Työlistalla olivat muun muassa Tampereen Kansi, Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n infrahanke, Tampereen tavara-aseman siirto, Klaukkalan kehätien sekä E18 Turun kehätien toinen vaihe.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kreate teki viime vuonna kelpo tulosta – viimeinen neljännes hieman edellistä vaisumpi”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat