Kokeile kuukausi maksutta

Otto-Iivari Meurman -palkinto merkittävän elämäntyön tehneelle yhdyskuntasuunnittelijalle ja alan kehittäjälle

Palkittu Staffan Lodenius on toiminut myös opettajana, tutkijana ja kansalaisjärjestöaktiivina.

Palkittu Staffan Lodenius on toiminut myös opettajana, tutkijana ja kansalaisjärjestöaktiivina.
Staffan Lodenius

Suomen arkkitehtiliitto SAFA on myöntänyt vuoden 2021 Otto-Iivari Meurman -palkinnon arkkitehti, professori emeritus Staffan Lodeniukselle. Lodenius on tehnyt merkittävän elämäntyön yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelijana, alaa kehittäneenä tutkijana sekä kansalaisjärjestöaktiivina.

”Lodenius on toiminut A-konsultit -arkkitehtitoimistossa yhdyskuntasuunnittelu- ja kaavoitusalan vetäjänä sekä vaativien kohteiden suunnittelijana yhtäjaksoisesti yli 50 vuotta. Tehtävät ovat kattaneet yhdyskuntasuunnittelun kaikki tasot seudullisista kehityskuvista ja yleiskaavoista keskusta-, palvelu- ja asuinalueiden detaljitason suunnitteluun. Lodenius on vuosikymmenien ajan osallistunut arkkitehtuurikilpailuihin aktiivisesti niin kilpailutuomarina kuin kilpailuehdotusten tekijänä”, palkintolautakunnan puheenjohtaja Anne Jarva perustelee valintaa tiedotteessa.

Myös Lodeniuksen akateeminen ura on merkittävä. Hän työskenteli Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksen yhdyskuntasuunnittelun professorina vuosina 1999–2013 toimien osan ajasta laitoksen johtajana ja tiedekunnan varadekaanina.

”Laaja luento- ja julkaisutoiminta kertoo Lodeniuksen halusta vaikuttaa alan kehitykseen ja herättää keskustelua. Hän on myös kääntänyt kirjoja ja muita julkaisuja ruotsin kielelle. Opettajana hän on kannustanut arkkitehtiopiskelijoita eri osapuolet huomioivaan, herkkään suunnitteluun”, Jarva kertoo.

Lodeniusta kuvaillaan taitavaksi ja monipuolisesti suunnittelutehtäviä lähestyväksi konsultiksi, joka on ollut kysytty kumppani monissa Suomen kunnissa. Hän on tarjonnut asiantuntemustaan myös kansalaisjärjestöjen käyttöön edistäen kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Lodenius toimi useissa SAFAn luottamustehtävissä 1980–90-luvuilla.

Legendaarisen yhdyskuntasuunnittelijan, Otto-Iivari Meurmanin, mukaan nimetty vuotuinen palkinto myönnetään arkkitehdille tai arkkitehtiryhmälle, joka on merkittävästi vaikuttanut hyvän elinympäristön aikaansaamiseksi.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Otto-Iivari Meurman -palkinto merkittävän elämäntyön tehneelle yhdyskuntasuunnittelijalle ja alan kehittäjälle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat