Kokeile kuukausi maksutta

Eltel ja Helen testaavat sähköistä kaivinkonetta – katutyömaiden päästöt ja melu kuriin

Valtakunnan tasolla työkoneista aiheutuu noin kahdeksan prosenttia päästökaupan ulkopuolelle jäävien sektoreiden hiilidioksidipäästöistä.

Helen Sähköverkon työmaalla Väinämöisenkadun ja Arkadiankadun risteyksessä operoi alkuviikolla sähkökäyttöinen kaivinkone. (Kuva: Helen)

Helen Sähköverkon työmaalla Helsingissä on testattu sähkökäyttöistä kaivinkonetta. Verkonrakennusyhtiö Eltel Networks ja Helsingin sähkönjakelusta vastaava Helen Sähköverkko tavoittelevat uudelle tekniikalla pienempiä pienhiukkaspäästöjä ja vähäisempää moottorimelua.

Helsingin sähköverkosta yli 97 prosenttia kulkee maan alla ja Helen Sähköverkko on yksi suurimmista kaivuutöiden toteuttajista Helsingissä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yhtiöt kokeilevat sähköistä kaivinkonetta katutyömaalla.

”Haluamme kokeilla ennakkoluulottomasti vastuullisia tekniikoita ja on mielenkiintoista nähdä, kuinka hyvin sähköinen kaivinkone soveltuu katutyömaihin. Meillä on jo digitaaliset sovellukset ajoneuvojen reittisuunnitteluun, vähäpäästöiseen kalustoon liittyvät ohjelmat sekä jatkuvan parantamisen ohjelma sujuvampiin työmaihin”, kertoo Eltel Networksin operatiivinen johtaja Teemu Niemi.

Valtakunnan tasolla työkoneista aiheutuu noin kahdeksan prosenttia päästökaupan ulkopuolelle jäävien sektoreiden hiilidioksidipäästöistä. Työmaista aiheutuu myös haitallisia paikallispäästöjä sekä moottorimelua.

Energiayhtiö Helenin omistaja Helsingin kaupunki onkin allekirjoittanut, yhdessä viiden muun toimijan kanssa, vuonna 2020 vapaaehtoisen green deal -sopimuksen työmailla syntyvien päästöjen vähentämiseksi.

”Haluamme edistää sähkön käyttöä myös katutyömailla ja etsiä hiljaisempia ja ympäristöystävällisempiä tapoja sähköverkon rakentamiseen ja kunnossapitoon” kertoo Helen Sähköverkon verkkojohtaja Jyrki Nieminen.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Eltel ja Helen testaavat sähköistä kaivinkonetta – katutyömaiden päästöt ja melu kuriin”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat