Kokeile kuukausi maksutta

YIT rakentaa keräilykeskuksen norjalaiselle ruoan verkkokauppayhtiölle

Kiinteistö on viimeinen YIT:n K3-hankekehityskokonaisuuden kohde Vantaan Viinikkalassa.

YIT rakentaa parhaillaan Vantaan Viinikkalaan keräilykeskusta, joka tulee norjalaistaustaisen ruoan verkkokauppaan keskittyneen Odan käyttöön. Oda aloittaa toimintansa Suomessa vuoden vaihteessa, ja Viinikkalan keskus on yritykselle sen ensimmäinen Norjan ulkopuolella.

Valmistuva kiinteistö on Odan ja YIT:n yhteistyössä suunniteltu alusta alkaen juuri ruuan verkkokauppaa varten. Keräilykeskuksen yhteyteen valmistuu myös toimistotilaa, ja kokonaisuudessa on yhteensä 14 000 neliötä.

”YIT:llä kehitysvaiheessa ollut hanke on nyt räätälöity meidän tarpeisiimme. Suunnitellut ratkaisut määrittelevät laatutason jatkoakin ajatellen korkealle”, Odan kansainvälisestä laajentumisesta vastaava johtaja Geir Anders Haga sanoo tiedotteessa.

Odan käyttöön rakennettava kiinteistö on viimeinen K3-hankekehityskokonaisuuden kohde Viinikkalassa. YIT on kehittänyt ja vaiheittain toteuttanut koko alueen, jossa jo toimivat muun muassa Wihuri, Suomen Rahapaja, Posti, Forsman tee ja VAK Huoltopalvelut

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YIT rakentaa keräilykeskuksen norjalaiselle ruoan verkkokauppayhtiölle”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat