Kokeile kuukausi maksutta

Puurakentajat Group toimittaa puurungon kahteen kouluun Uudellamaalla

Puurakentajat Group oy on valittu kahden uuden koulun massiivipuurungon toimittajaksi Uudellamaalla.

Helsingin luonnontiedelukion puurunkotoimitus Kumpulan yliopistokampukselle toimitetaan loppuvuodesta 2021. Lukiolaiset voivat aloittaa uusissa tiloissaan arviolta syksyllä 2023. Luonnontiedelukioon rakennetaan viisi kerrosta ja kellari. Kokonaisala on noin 5290 bruttoneliömetriä.

Alkuvuodesta 2022 alkaa puolestaan Inkoon suurimman ruotsinkielisen koulun rakentaminen luonnonkauniille paikalle Inkoonjoen rannalle. Inkoossa koululaiset pääsevät uuteen Kyrkfjärdenin kouluun loppuvuodesta 2022. Kouluun tulee kaksi kerrosta, ja sen kokonaisala on noin 3130 bruttoneliötä.

Molempien koulujen rakentamisessa käytetään monipuolisesti Puurakentajien clt-massiivipuuelementtejä.

Kyrkfjärdenin koulun tilaaja, Inkoon kunta, kertoo tavoitteena olevan rakentaa arkkitehtonisesti korkeatasoinen, terveellinen, turvallinen ja vikasietoinen puurakenteinen koulurakennus.

Helsingin kaupungin ja Helsingin Yliopistokiinteistöt oy:n luonnontiedelukion yhteisrakennushankkeessa puolestaan tavoitteena on toteuttaa nykyvaatimusten mukaiset tilat, jotka suunnitellaan esteettömiksi ja kaikille oppijoille sopiviksi, nuorten kasvua ja kehitystä tukevaksi oppimisen ympäristöksi. Tilat mahdollistavat yhteisöllisyyden lisäämisen kampuksella ja alueella. Rakennuksessa myös portaat ovat clt-puuelementtirakenteita ja seinien clt-elementit toimivat portaikoissa kaiteena.

Ympäristöministeriö julkaisi viime syksynä julkisen puurakentamisen kansalliset tavoitteet, joiden mukaan puurakentamisen markkinaosuus kaikesta julkisesta uudisrakentamisesta tulee olla 31 prosenttia vuonna 2022 ja 45 prosenttia vuonna 2025. Taustalla on ilmastonmuutoksen hillintä ja pyrkimys kohti vähähiilisempää rakentamista.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Puurakentajat Group toimittaa puurungon kahteen kouluun Uudellamaalla”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat