Kokeile kuukausi maksutta

Kaavin kuntaan rakennetaan uusi päiväkoti tilaelementeistä

Kaavin kunnanhallitus hyväksyi tällä viikolla esityksen uuden päiväkodin rakentajasta.

Kunnanhallitus valitsi tilaelementeistä toteutettavan päiväkodin rakentajaksi kouvolalaisen Elementit-E oy:n, mutta varsinainen rakennustyön suorittaja on kunnan tiedotteen mukaan kaavilainen Elemenco oy. Tilaelementtirakennus tehdään tehtaalla säältä suojassa mahdollisimman valmiiksi ja työmaalla tehdään jäljelle jäävät viimeistelytyöt.

Elementit-E:n tarjouksessa antaman alustavan aikataulun mukaan työt alkaisivat tehtaalla marraskuussa ja rakennuksen siirto tontille tapahtuisi maaliskuun 2022 aikana. Päiväkodin luovutuksen on tarkoitus tapahtua elokuun lopussa 2022.

Rakennustyön kustannusarvio on karvan verran alle kolme miljoonaa euroa. Suunnitellun päiväkotirakennuksen huoneistoala on 782 neliömetriä ja kerrosala yhteensä 926 neliömetriä.

Rakennus tehdään rossipohjalle, jonka tuuletettu ilmatila on 800–1500 millimetriä. Rakennuksen anturat ja perusmuurit ovat teräsbetonirakenteisia, ja näkyviin jäävien perusmuurien betonipinnat ovat puhdasvalupintaisia. Julkisivuissa sekä sisätiloissa käytävillä on käytetty tehosteena muun muassa piiluhirsipaneelia.

Päiväkoti on osastoitu neljälle eri ryhmälle: alle 3-vuotiaat, 3–5-vuotiaat, 5-vuotiaat ja esiopetusikäiset. Muut päiväkotiin tulevat huonetilat koostuvat yhteistiloista, hallinnon ja henkilökunnan tiloista sekä huolto- ja aulatiloista. Huoltotilat käsittävät kotikeittiön ja astianpesutilan, vaatehuollon, siivouskeskuksen, paperivaraston, liinavaatevaraston ja keskitetyn materiaalivaraston. Kylmät ja tekniset tilat käsittävät muun muassa ulkoiluvälinevaraston, vaunuvaraston, laatikkovaraston, talovaraston sekä tarvittavat tekniset tilat.

Päiväkodin henkilökunta on saanut sanoa sanansa arkkitehtisuunnitteluun, lvi-töiden rakennustapaselostukseen sekä sähköjärjestelmäkuvaukseen. Käyttäjät ovat luonnehtineet suunniteltua rakennusta muun muassa ulkomuodollisesti päiväkotimaiseksi, sisätiloiltaan suoralinjaiseksi ja avaraksi sekä hyvin ympäröivään maisemaan ja alueeseen sopivaksi. Sisätilat ovat käytännölliset ja mahdollistavat päiväkodin muuntamisen monikäyttöisiksi tiloiksi. Rakennuksen suunnitelmat ovat saaneet kiitosta erityisesti siitä, että käyttäjille tärkeät seikat on huomioitu myös lopullisissa toteutussuunnitelmissa.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Kaavin kuntaan rakennetaan uusi päiväkoti tilaelementeistä”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat