Kokeile kuukausi maksutta

Työvoimapula kiusaa suurta osaa rakennusalan yrityksistä – uhkaa jopa alan kasvua

Yritysten mukaan työvoiman tarve vain kasvaa tulevaisuudessa.

Kuvituskuva. Kuva: Juha Salminen.

Rakennusteollisuus RT:n syyskuussa julkaistavan osaamistarveselvityksen mukaan rakennusteollisuuden yrityksistä 76 prosenttia näkee työvoimatarpeen kasvavan entisestään tulevaisuudessa.

Samalla 68 prosenttia yrityksistä kokee osaavan työvoiman rekrytoimisen nykyisin vaikeaksi.

Pulaa sekä toisen asteen ammatillisen koulutuksen suorittaneesta työvoimasta että korkea-asteen asiantuntijoista esiintyy rakentamisen kaikilla eri sektoreilla ja etenkin kasvuhakuisissa yrityksissä.

”Eurooppa investoi tällä hetkellä rakentamiseen ja raiteisiin. Suomelle on turvattava mahdollisuudet pärjätä kansainvälisessä kilpailussa, jonka voi voittaa vain oikeanlaisilla satsauksilla osaamiseen”, Rakennusteollisuus RT:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Lauri Pakkanen sanoo tiedotteessa.

Pahin puute rakennusalalla on kokeneesta työnjohdosta, projektipäälliköistä ja suunnittelijoista.

Rakennusalaan vaikuttaa voimakkaasti suurten ikäluokkien jääminen eläkkeelle ja nuorten ikäluokkien pienentyminen. Kokeneimmassa päässä näkyy myös yhä, että rakennusalalta poistui paljon ammattilaisia 1990-luvun laman aikana.

”Osaajapulan helpottamiseksi tulisi lisätä rakennusalan koulutusmääriä varsinkin ammattikorkeakouluissa. Samalla on varmistettava niille riittävä rahoitus”, Lauri Pakkanen lähettää terveisiä hallituksen budjettiriiheen.

Koulutus tarvitsisi myös lisää joustavuutta, jotta alueellisiin työvoimatarpeisiin voitaisiin vastata rakennusalalla nopeammin.

Innolink Research oy toteutti rakennusalan osaamistarveselvityksen keväällä 2021. Kyselyyn vastasi 459 rakennusteollisuuden yritysten edustajaa 382 yrityksestä. Vastaukset painotettiin vastaamaan Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityskantaa yrityksen kokoluokan ja toimialan mukaisesti.

Tutkittuina toimialoina olivat talonrakentaminen, infrarakentaminen, erikoistunut ja muu rakentamistoiminta sekä rakennustuoteteollisuus.

Selvitys julkaistaan kokonaisuudessaan syyskuun lopussa.

Pulaa ollut jo pitkään

Rakennusteollisuus RT huomauttaa tiedotteessa, että rakennusteollisuuden kasvu uhkaa tyrehtyä, jos alaa vaivaavaa osaajapulaa ei saada ratkaistua.

Osaajapulaa on ollut rakennusalalla koko 2000-luvun suhdannetilanteesta riippumatta. Se ei ole syntynyt maailmanlaajuisen koronapandemian seurauksena.

Osaajapula on Suomen rakentamisessa huomattavasti yleisempää kuin muualla Euroopassa. Tämä käy ilmi, kun tarkastellaan yrityksiä, jotka ovat suhdannebarometrissa ilmoittaneet ammattityövoiman puutteen suurimmaksi kasvun esteeksi.

 

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “Työvoimapula kiusaa suurta osaa rakennusalan yrityksistä – uhkaa jopa alan kasvua”

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat