YLE: Selvitys torppasi Kaakkois-Suomen haaveet tuulivoimaloista -”Tämä raportti ei kyllä tyydytä lainkaan”

Tuulivoimarakentaminen Kaakkois-Suomessa on ollut käytännössä pysähdyksissä jo useamman vuoden ajan. Viimeiset tuulivoimalat valmistuivat alueelle 5-7 vuotta sitten, kertoo Yle.

Kaakkois-Suomessa ei sulateta tuulivoimaselvityksen johtopäätöksiä. Kuva: Seppo Mölsä

Pääsyy rakentamisen loppumiseen on se, että Puolustusvoimat myöntää nihkeästi uusia lupia tuulivoimaloille kaakkoon ja Suomenlahdelle, koska ne häiritsevät puolustusvoimien aluevalvontatutkia.

Kaakkois-Suomessa odotettiin hartaasti, että valtioneuvoston tilaama selvitys asiasta toisi ratkaisun tilanteeseen. Kesällä julkaistu tuulivoimarakentamisen edistämistä käsittelevä raportti ei kuitenkaan muuttanut tilannetta.

”Tämä raportti ei kyllä tyydytä lainkaan Lappeenrannan kaupungin ja Etelä-Karjalan toimijoiden näkökulmia”, Lappeenrannan kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen sanoo.

Tätä artikkelia ei ole kommentoitu

0 vastausta artikkeliin “YLE: Selvitys torppasi Kaakkois-Suomen haaveet tuulivoimaloista -”Tämä raportti ei kyllä tyydytä lainkaan””

Vastaa

Viimeisimmät näkökulmat